McLarenin tallimääräys hämmensi – Valtteri Bottaksella tuskaista

Kuva Kick Sauber Stake

Oscar Piastri sai Unkarin F1-kisan voiton tallimääräyksellä. Valtteri Bottas oli 16:s.

FORMULA 1 McLaren-talli nappasi Unkarin F1-kilpailusta kaksoisvoiton. Oscar Piastri ajoi voittoon ja Lando Norris määrättiin toiseksi.

Ratkaisu tehtiin tallimääräyksellä. McLarenilla oli sovittu etukäteen, kuka saisi voittaa, jos taktiikka toimisi suunnitellusti. Norris tietysti purnasi ratkaisua ja aivan ymmärrettävistä syistä, koska ensimmäisen voittonsa lahjaksi saanut Piastri teki myös virheitä.

Mercedeksen Lewis Hamilton oli kolmas. Ferrarin Charles Leclerc oli neljäs ja Red Bullin Max Verstappen vasta viides.

Verstappenilla ei ollut jakoa McLareneja vastaan. Myöhemmin Verstappen vielä tunaroi osuttuaan Hamiltoniin. Hän kuitenkin johtaa MM-sarjassa toisena olevaa Norrisia 76 pisteellä.

Sauber-tallin Valtteri Bottaksella oli ikävää kerrottavaa Unkarin F1-kisan jälkeen. Bottas pudotteli Viaplayn haastattelussa jo turhankin tutuksi käynyttä tarinaa, joka toistuu näillä näkymin kauden loppuun asti.

– Ei meidän vauhti riitä.

Bottas päätyi kisassa 16:nneksi. Ensi kaudeksi töitä etsivä Bottas ei ole saanut siis vieläkään MM-pistetiliään korkattua, kun kaudesta on ajettu 13 kisaviikonloppua.

Sauber toi Unkarin kisaan päivityksiä autoonsa ja kaikki vaikuttikin lupaavalta harjoituksissa ja aika-ajoissa. Bottas oli aika-ajoissa 12:s.

Sen jälkeen märkä rätti läsähti kuitenkin jälleen kasvoille. Sauberin kisavauhti on auton päivityksistä huolimatta edelleen surkea.
Ei, valoa ei edes pilkahda sysimustan putken päässä – oikeastaan päinvastoin.

– Ei kyllä tänään ollut sellaista vauhtia, jolla olisi ajettu top10:een. Erilaisella taktiikalla olisi ehkä voitu parantaa sija ja kaksi, Bottas kertoi karun tosiasian korulauseisiin sortumatta.

Bottaksen tallikaveri Zhou Guanyu oli Unkarin kisassa 19:s.

Kaudesta on ajamatta vielä 11 kisaa. Niistä on tulossa tuskien taivalta Sauberille ja Bottakselle.

Lue myös: Kalle Rovanperälle ylivoimainen voitto Latviassa

Kommentoi Facebookissa