TYÖTURVALLISUUS Mediatalo PunaMusta Oy:n toimitusjohtaja on tuomittu 17 000 euron sakkoon työturvallisuusrikoksista. Onnettomuuksia tapahtui yhtiön toimipisteissä Tampereella. Sakkoja sai kaksi muutakin yhtiön työntekijää.
Ensimmäinen onnettomuus tapahtui joulukuussa 2018 yhtiön Tampereen toimipaikassa. Yhtiön työntekijä tuli työpaikalleen, kaatui liukkaalla lattialla ja ranne murtui. Vamma vaati leikkaushoitoa. Syytteen mukaan työpisteen ulko-ovi oli tapana kiilata auki, jotta työhön tulevien ei tarvitsisi käyttää kulkukorttia oven avaamiseen.
Oven edustalle kertyi lunta ja pakkasella muodostui jäätä. Töihin tullessaan naispuolinen työntekijä kaatui ja käsi murtui. Onnettomuus toi kolmelle yhtiön johtoportaaseen kuuluvalle henkilölle syytteen työsuojelurikoksesta ja vamman tuottamuksesta.
Neljälle PunaMustan henkilölle tuli syyte toisesta työsuojelurikoksesta. Onnettomuus tapahtui lehtinippujen pakkauskoneella yhtiön Tampereen toimipisteessä. Työntekijä havaitsi lehtinippujen kuljetushihnalla ylimääräisen paperin tai muovin palan ja yritti poistaa sitä käsin.
Kuljetushihna tarttui työntekijän oikean käden nimettömään sormeen, veti sen hihnan ja rullan väliin ja sormesta irtosi pala. Syytteen mukaan kyseessä oli koneen puutteellinen suojaus. Yrityksen johtoporras laiminlöi työntekijöiden terveydestä ja turvallisuudesta huolehtimisen, syyttäjä totesi.
Kaikki neljä vastaajaa kiistivät syyllistyneensä työsuojelurikokseen ja vamman tuottamukseen. Yhden vastaajan kohdalla oikeus oli samaa mieltä. Syyte hylättiin.
Yhtiön toimitusjohtajan maksettavaksi tuomittiin 40 kappaletta 425 euron päiväsakkoja, eli yhteensä sakkoa tuli 17 000 euroa. Yksi johtoportaan henkilö sai 25 kappaletta 59 euron päiväsakkoja, yhteensä 1475 euroa. Kolmas sai 25 kappaletta 20 euron päiväsakkoja, yhteensä 500 euroa.
Mediayhtiö PunaMusta Oy tuomittiin 10 000 euron yhteisösakkoon, todetaan Pirkanmaan käräjäoikeuden 38-sivuisessa päätöksessä.
Lue myös: Hansikas tarttui akseliin, työntekijän peukalo irtosi – työnjohtajalle sakot
Kommentoi Facebookissa