Merja Ylä-Anttila siirtyy MTV:ltä Yleisradion toimitusjohtajaksi – ”Yleisradio on median ykköspaikka”

– Pöllölaaksolla tulee aina olemaan paikka sydämessäni, Yleisradion toimitusjohtajaksi syksyllä siirtyvä MTV Uutisten vastaava päätoimittaja ja Mediahub Oy:n toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila kertoo.

– Pöllölaaksolla tulee aina olemaan paikka sydämessäni, Yleisradion toimitusjohtajaksi syksyllä siirtyvä MTV Uutisten vastaava päätoimittaja ja Mediahub Oy:n toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila kertoo. (Kuva MTV)

MTV Uutisten päätoimittajan tehtävän ottaa vastaan uutistuotantojohtaja Tomi Einonen.

YLEISRADIO Ylen hallitus on nimittänyt Merja Ylä-Anttilan yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Ylä-Anttila seuraa tehtävässä Lauri Kivistä, joka siirtyy yksityisen sektorin palvelukseen. Ylä-Anttila aloittaa tehtävässään 1.9.2018.

Merja Ylä-Anttilalla on yli kolmenkymmenen vuoden kokemus media-alalta. Ylä-Anttila on työskennellyt vuodesta 2001 lähtien MTV:n uutisten vastaavana päätoimittajana ja viimeiset kolme vuotta Bonnier Broadcastingin tytäryhtiön Mediahub Helsinki Oy:n toimitusjohtajana.

Yhtiön hallitus korosti toimitusjohtajan valinnassa Ylä-Anttilan pitkää johtajakokemusta sekä vahvaa näkemystä media-alalta.

– Hän tuntee alan sekä Ylen toiminnan hyvin. Hänellä on selkeä käsitys yhteiskunnallisten ja teknologisten paineiden aiheuttamista kehitystarpeista, sanoo Ylen hallituksen puheenjohtaja Thomas Wilhelmsson.

Ylen toimitusjohtajan tehtävänä on johtaa yhtiön toimintaa ja vastata hallitukselle toiminnan tuloksellisuudesta. Toimitusjohtaja huolehtii myös Ylen hallintoneuvoston päätösten täytäntöönpanosta yhdessä hallituksen kanssa.

Toimitusjohtajan alaisuudessa toimii yksiköiden ja yhteisten toimintojen johtajista koostuva johtoryhmä. Ylen sisältöpäätökset kuuluvat Ylen vastaaville toimittajille, kuten tähänkin asti.

– Yleisradio on median ykköspaikka, kun haluaa työskennellä suomalaisen yhteiskunnan hyväksi. Olen iloinen, innostunut ja hyvin motivoitunut ottamaan vastaan tämän tehtävän, kertoo Merja Ylä-Anttila.

Ylen hallitus käynnisti uuden toimitusjohtajan haun tammikuussa, kun Lauri Kivinen ilmoitti jättävänsä yhtiön tämän vuoden aikana. Ylen toimitusjohtajaa haettiin ensimmäistä kertaa suorahaun lisäksi myös avoimella haulla. Lauri Kivinen jatkaa toimitusjohtajana elokuun 2018 loppuun.

Merja Ylä-Anttila on MTV:n palveluksessa elokuun loppuun saakka. Hänen tehtävänsä MTV Uutisten vt. päätoimittajana ja Mediahub Oy:n vt. toimitusjohtajana ottaa yhtiön nykyinen uutistuotantojohtaja Tomi Einonen tästä päivästä alkaen. Einonen on työskennellyt MTV:ssä vuodesta 1999 lähtien.

MTV Uutisten vt. päätoimittajaksi ja Mediahub Oy:n vt. toimitusjohtajaksi on nimitetty uutistuotantojohtaja Tomi Einonen.
MTV Uutisten vt. päätoimittajaksi ja Mediahub Oy:n vt. toimitusjohtajaksi on nimitetty uutistuotantojohtaja Tomi Einonen. (Kuva MTV)

Kommentoi Facebookissa