Mies katosi matkustaja-alukselta Suomenlahdella – etsinnät eivät tuottaneet tulosta

Suomenlahden merivartiosto muistuttaa, että jää on paikoitellen vielä varsin ohutta eikä kanna ihmistä. (Kuva Rajavartiolaitos)

Etsintään osallistui Rajavartiolaitoksen lisäksi Merivoimien alus ja Helsingin poliisilaitoksen koirapartioita.

MERIPELASTUS Suomenlahden merivartioston toimintaviikolla oli suhteellisen kylmä, mikä johti Suomenlahden pohjukoiden jäätymiseen. Viikolla 48 kirjattiin yhteensä 13 meripelastus-, avustus-, ja osallistumistehtävää toisen viranomaisen tukena.

Viikon merkittävin meripelastustapahtuma sattui maanantaina, jolloin saatiin ilmoitus matkustaja-alukselta kateissa olevasta mieshenkilöstä. Henkilöä ei ollut tavattu alukselta etsinnöistä huolimatta.

Etsintään merialueella ja läheisissä saarissa osallistui Rajavartiolaitoksen yksiköiden lisäksi Merivoimien alus ja Helsingin poliisilaitoksen koirapartioita. Etsinnät eivät tuottaneet tulosta. Helsingin poliisilaitos jatkoi tehtävää kadonneen henkilön etsintänä.

Suomenlahden jääpeite on edennyt etelään avomerta kohti. Suomenlahden merivartiosto kuitenkin muistuttaa, että jää on paikoitellen vielä varsin ohutta, eikä kanna ihmistä.

Lue myös: Kaksi miestä menehtyi vajottuaan heikkoihin jäihin – jäät ovat alkutalvesta erittäin petollisia

Kommentoi Facebookissa