Mies katosi merellä ja vene löytyi uponneena – etsinnöissä apuna sukeltajia, droneja sekä koiria

Kadonneen etsintöihin on osallistunut muun muassa sukeltajia rajavartiolaitokselta ja pelastuslaitokselta sekä vapaaehtoisia Vapepasta.

Kadonneen etsintöihin on osallistunut muun muassa sukeltajia rajavartiolaitokselta ja pelastuslaitokselta sekä vapaaehtoisia Vapepasta. (Kuva Fotolia)

Sukeltajien työtä vaikeuttaa näkyvyys, joka on ollut melkein olematon.

ETSINNÄT Vuonna 1992 syntynyt ja Vaasassa asuva mies on ollut kateissa lauantaista 25.5. asti. Mies oli liikkeellä veneellä Maalahdessa Sidlandetin edustalla.

Viranomaisille oli tehty ilmoitus kadonneesta henkilöstä 27.5. ja rajavartiolaitos johti ensin etsintöjä merellä. Vene, jolla mies on ollut liikkeellä, löytyi uponneena Sidlandetin edustalta. Etsintätehtävän johtaminen siirrettiin tämän jälkeen poliisille.

Kadonneen etsintöihin on osallistunut muun muassa sukeltajia rajavartiolaitokselta ja pelastuslaitokselta sekä vapaaehtoisia Vapepasta. Lisäksi kadonnutta on etsitty koirilla ja dronella. Sukeltajien työtä vaikeuttaa näkyvyys, joka on ollut melkein olematon.

Maalahden saaristossa veden virtausanalyysien perusteella etsintää kohdistetaan alueelle Kutskinnsören – Stenskäret – Klockarisskäret. Tämän alueen lisäksi etsintää suoritetaan myös veneen löytöpaikan läheisyydessä, Kluvistensvikenin pohjoispuolella.

Poliisi pyytää ihmisiä välttämään turhaa liikkumista etsintäalueella, koska se vaikeuttaa etsintää.

Lue myös: Kadonneen henkilön etsintä merellä vaatii hyvää yhteistoimintaa – kerro läheisille kulkureittisi

Kommentoi Facebookissa