Mies sammui hampurilaisravintolan autokaistalla – auto käynnissä ja ovet lukossa

Poliisipartio ei aluksi saanut herätettyä pikaruokaketjun autokaistalla sammunutta kuljettajaa huutamalla ja ikkunaan koputtamalla.

Poliisipartio ei aluksi saanut herätettyä pikaruokaketjun autokaistalla sammunutta kuljettajaa huutamalla ja ikkunaan koputtamalla. (Kuvituskuva AOP)

Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena ja kahtena ajoneuvorikkomuksena.

RATTIJUOPUMUS Itä-Uudenmaan poliisipartio sai hätäkeskuksesta tehtävän mennä Tuusulan McDonaldsin autokaistalle, mihin oli pysähtynyt henkilöauto ja kuljettaja nukkui auton kuljettajan paikalla.

Partion tullessa paikalle henkilöauto oli edelleen käynnissä pikaruokaravintolan autokaistalla. Auton ovet olivat lukossa, eikä partio saanut ensin herätettyä kuljettajaa huutamalla ja ikkunaan koputtamalla.

Muutaman minuutin kuluttua partio sai kuljettajan hereille ja vuonna 1994 syntynyt mieskuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 2,08 promillen lukemat. Henkilöauto oli määräaikaiskatsastamaton ja siitä oli ajoneuvoverot maksamatta.

Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena sekä kahtena ajoneuvorikkomuksena.

Lue myös: Lipputangon nuppi putosi – autovaras töppäili urakalla pikaruokaravintolan autokaistalla

Kommentoi Facebookissa