TAPON YRITYS Hätäkeskus antoi poliisille juhannusaaton iltana tehtävän Nurmijärven Nummimäentielle, jossa ilmoituksen mukaan mies oli yrittänyt sytyttää toisen miehen palamaan. Poliisi löysi tapahtumapaikalta asianomistajan, jolla oli ympäri vartaloa palovammoja.
Paikallaolijoiden poliisille kertoman mukaan asianomistajalle ja rikoksesta epäillylle oli tullut aiemmin riitaa. Riidan johdosta rikoksesta epäilty oli heittänyt asianomistajan päälle polttoainetta ja hetken päästä sytyttänyt asianomistajan tuleen, jonka jälkeen epäilty oli poistunut itse paikalta.
– Poliisi on suorittanut asian johdosta esitutkintaa, jossa selvitetään parhaillaan tarkempaa tapahtumien kulkua, kuullaan asianosaisia sekä selvitetään asiaa muiden tutkintatoimenpiteiden kautta. Tekoa tutkitaan tällä hetkellä teon vakavuuden ja sen asianomistajalle aiheuttaman hengenvaaran sekä suunnitelmallisuuden perusteella tapon yrityksenä, kertoo Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen päivystävä tutkinnanjohtaja rikoskomisario Mikko Kiiski.
Asianomistaja kuljetettiin tapahtuman johdosta sairaalaan saamaan hoitoa vammoihinsa. Poliisin tapahtumapaikalla suorittamissa selvityksissä ilmeni, että asiasta on syytä epäillä vuonna 1967 syntynyttä virolaismiestä.
Epäilty tekijä otettiin kiinni tapahtumapaikalta ja hän on tällä hetkellä pidätettynä.
Lue myös: Poliisi epäilee Suomenlinnan tulipaloa tahallaan sytytetyksi – asukas oli sisällä huoneistossa
Kommentoi Facebookissa