Poliisi pitää juhannusyön tapahtumia päihtyneiden nuorten päähänpistona – ”Huudettiin Black Lives Matter -henkisiä huutoja”

Välikohtausta ennen poliisi oli joutunut puuttumaan useita kertoja häiriökäyttäytymiseen.

Välikohtausta ennen poliisi oli joutunut puuttumaan useita kertoja häiriökäyttäytymiseen. (Kuvituskuva Fotolia)

Valtaosa tapahtumapaikalla olleista nuorista ei osallistunut poliisivastaiseen toimintaan.

JOUKKOTAPPELU Poliisiin esitutkinta Hietaniemen rannan juhannusyön tapahtumista on edennyt. Lauantaina suoritettujen kuulustelujen ja tutkinnan valossa teko vaikuttaisi päihtyneiden nuorten päähänpistolta.

Nuorisojoukko käyttäytyi aggressiivisesti poliisia kohtaan Helsingissä. Välikohtausta ennen poliisi oli joutunut puuttumaan useita kertoja häiriökäyttäytymiseen rannalla. Tilanne alkoi aamuyöllä, kun poliisi meni keskeyttämään joukkotappelua. Tuolloin osa nuorista alkoi piirittää poliisipartioita, heittää kiviä ja ampua ilotulitusraketteja kohti poliiseja ja poliisiautoja.

Tapahtumat eivät poliisin mukaan vaikuttaisi olleen suunnitelmallisia tai liittyneen ajankohtaiseen Black Lives Matter -teemaan, vaikka silminnäkijähavaintojen mukaan paikan päällä huudettiin Black Lives Matter -henkisiä huutoja.

– Valtaosa tapahtumapaikalla olleista nuorista ei osallistunut poliisivastaiseen toimintaan, vaan seurasi tapahtumia sivusta, kuten sosiaalisessa mediassakin liikkuneista tallenteista näkyy, toteaa päivystävä tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kirsi Kanth.

Juttuvinkki: Donald Trump julistaa tukahduttavansa USA:ta kuohuttavat mellakat – ”Olen lain ja järjestyksen presidentti”

Poliisi otti tapahtumassa kiinni viisi nuorta miestä. Heistä kolmea epäillään rikoksesta ja kaksi otettiin kiinni niskoittelusta poliisilain perusteella. Rikoksesta epäillyt ovat alaikäisiä ja niskoitelleet täysi-ikäisiä. Kaikki kiinni otetut nuoret kuulusteltiin ja vapautettiin lauantain aikana. Lisäksi poliisi on kuullut muita osallisia.

Tapahtumien aikana loukkaantui räjähteiden johdosta kaksi poliisia, joita ei ole vielä kuultu. Heidän näkyvät vammansa ovat laadultaan lieviä. Räjähteiden aiheuttamat muut mahdolliset vammat selviävät vasta tutkimuksissa.

Yksi lauantaina kuulustelluista on nuori mies, jonka epäillään vahingoittaneen poliiseja ilotulitteiden heittämisellä. Epäilty kertoi ottaneensa raketteja mukaan illanviettoa varten. Hän myönsi kuulusteluissa heittäneensä muutamia raketteja poliiseja kohti, mutta kiistää aiheuttaneensa toiminnallaan vahinkoja. Epäilty kertoi katuvansa tekoa kovasti.

– Vaikuttaa siltä, että päihteillä on ollut osuutta asiaan ja toisten antamasta huonosta esimerkistä on tullut tunne, että on kiva vastustaa poliisia, Kanth sanoo.

Tutkinnassa on tällä hetkellä rikosnimikkeet virkamiehen väkivaltainen vastustaminen, vahingonteko, pahoinpitely ja räjähderikos. Esitutkinta jatkuu osallisten kuulemisella ja vahinkojen selvittämisellä.

Lue myös: Poliisi tehostaa valvontaa Helsingissä välikohtauksen johdosta – ”Haluamme reagoida tilanteeseen ennalta estävästi”

Kommentoi Facebookissa