Rallin MM-sarjaa saatetaan ajaa tänä vuonna Virossa

Ott Tänak voitti 2019 rallin maailmanmestaruuden.

Ott Tänak voitti 2019 rallin maailmanmestaruuden. (Kuva AOP)

Jyväskylän MM-ralli peruuntui tältä vuodelta, mutta korvaava MM-ralli saatetaan ajaa Virossa.

RALLI Kansainvälinen Autoliitto FIA vahvistaa rallin MM-sarjan loppukauden ohjelman kesäkuun loppuun mennessä. Sarja on ollut koronapandemian takia tauolla jo kolmen kuukauden ajan. Useita kilpailuja on peruttu.

Suomalaisille iso pettymys oli tietenkin Jyväskylän rallin peruuntuminen. Kisa olisi ollut ohjelmassa elokuussa, mutta ajankohtaan liittyi liikaa epävarmuustekijöitä ja taloudellisia riskejä, joten tapahtuma päätettiin perua.

Myös Walesin ralli on peruttu. Alkuperäisestä kalenterista ohjelmassa ovat vielä Turkin ralli syyskuussa, Saksan ralli lokakuussa ja Japanin ralli marraskuussa, mutta nämäkin kisat saatetaan perua.

FIA aikoo kuitenkin lisätä syksylle neljä kisaa. Kaudesta ehdittiin ajaa ennen koronapandemian aiheuttamaa taukoa kolme kilpailua. Jotta mestaruus voitaisiin jakaa, pitäisi kaudesta ajaa vähintään seitsemän kisaa.

Juttuvinkki: Kivinen tie tähtiin – Marcus Grönholm nousi yllättäen maailmanmestariksi

Korvaavaksi kisajärjestäjäksi on ehdolla muun muassa Viro. Siellä valtiovalta on ilmoittanut tukevansa MM-rallihanketta taloudellisesti.

Myös Latvian Liepaja-ralli ja Belgian Ypres-ralli ovat potentiaalisia korvaavia kisoja MM-sarjaan. Todennäköisesti loppukauden kaikki neljä kisaa ajetaan Euroopassa, koska matkustelu muihin maanosiin toisi liikaa riskejä koronatartuntojen suhteen.

Virossa MM-rallihanke oli elossa jo ennen koronapandemiaa. Virolaisten tavoitteena oli saada MM-osakilpailu kaudelle 2022.

Jos Virossa ajetaan MM-ralli syksyllä, tulisi paikan päälle varmasti tuhansia suomalaisfaneja. Jyväskylän MM-rallin peruuntumisesta tulisi samalla suomalaisille rallifaneille pientä lohtua.

Viron rallista tulisi varmasti yleisömenestys. Onhan virolainen Ott Tänak rallin hallitseva maailmanmestari.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: ”Mitää, Carloksen auto syttynyt palamaan?” – Tommi Mäkisen ikimuistoinen mestaruus

Kommentoi Facebookissa