ONNETTOMUUDET Juhannuksen aikoihin on Suomessa poliisin ja pelastuslaitosten mukaan erilaisissa onnettomuuksissa ja väkivallan seurauksena menehtynyt yhteensä ainakin 13 ihmistä. Eniten kuolonuhreja on ollut hukkumisonnettomuuksissa, lisäksi tieliikenteessä ja tulipaloissa on aiheutunut menehtymisiä, tiedossa on myös yksi henkirikos.
Juhannusaattoiltana vähän jälkeen klo 20 ilmoitettiin iäkkään miehen vajonneen veden alle Rautalammin Konnekoskella. Pelastuslaitoksen henkilöstö löysi miehen elottomana ja paikalla käynyt ensihoidon lääkäri totesi vuonna 1938 syntyneen kuopiolaisen miehen menehtyneen. Länsi-Uudenmaan poliisi puolestaan tiedotti juhannusaattona Espoon Kivenlahdessa tapahtuneesta uimarin hukkumisonnettomuudesta.
Juhannuspäivänä nuorehko mies hukkui mereen Helsingin Hietarannan uimarannalla. Turun lähellä Sauvossa mökkirannassa uinut iäkäs nainen menehtyi. Sisä-Suomen poliisi kertoi, että Pirkanmaan Pälkäneellä oli aamuyöllä hukkunut nuorehko mies. Kolmekymppinen mies menehtyi hukkumalla Kotkassa pudottuaan Kymijokeen.
Pudasjärven Iso Ahvenjärveltä löytyi sunnuntaina puolen päivän aikaan veneen viereltä 40-luvulla syntynyt mies. Pelastuslaitos nouti miehen ja hänet todettiin menehtyneeksi. Miehellä ei ollut pelastusliivejä yllään. Lisäksi työtehtävissä ollut merivartija menehtyi hukkumalla Suomenlahdella Loviisan edustalla. Partiovene oli ajanut karille ja upposi. Kaksi merivartijaa onnistui pelastautumaan, mutta yksi ei onnistunut pääsemään veneestä ulos.
Juttuvinkki: Suomenlahden merivartioston partiovene upposi – merivartija menehtyi Loviisan edustalla
Juhannuksen menoliikenteen aikana 18.6.2020 iltapäivällä tapahtui Paltamossa vakava liikenneonnettomuus, jossa menehtyi matkustajana ollut kuhmolainen nainen. Autoa kuljettanut mies loukkaantui ja hänet siirrettiin Ouluun vammojen johdosta. Auto oli matkalla Vartiuksen suunnasta ja ajautui toistaiseksi tuntemattomasta syystä vasemmalle ojaan ja törmäsi siltarumpuun. Alkoholilla ei ollut osuutta onnettomuuteen
Oulun Ylikiimingintiellä Saviharjun kohdilla tapahtui lauantaina liikenneonnettomuus, jonka seurauksena menehtyi henkilöautoa kuljettanut 28-vuotias mies. Ylikiimingin suunnasta kohti Oulua matkalla olleen auton kuljettaja oli toistaiseksi tuntemattomasta syystä menettänyt auton hallinnan, jolloin auto oli suistunut kulkusuunnassaan vasemmalle puolelle vastaan tulevan liikenteen kaistan yli ojaan.
Juhannusaattona Haminassa kuoli asuntopalossa nainen, kun rivitalohuoneisto tuhoutui tulipalossa Takkaniemessä. Juhannuspäivänä Päijät-Hämeen Kärkölässä menehtyi saunamökin tulipalossa yksi henkilö.
Poliisi tutkii epäiltyä henkirikosta Iisalmessa. Hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen mukaan iisalmelaisessa omakotitalossa oli menehtynyt mies väkivallan seurauksena. Tekoon oli käytetty ampuma-asetta ja poliisi tutkii tapausta tappona. Miehet ovat sukulaisia keskenään ja asuivat samassa taloudessa, mediatietojen mukaan poika olisi ampunut isänsä haulikolla.
Kommentoi Facebookissa