Suomenlahden merivartioston partiovene upposi – merivartija menehtyi Loviisan edustalla

Turva on vuonna 2014 käyttöön otettu uuden sukupolven ulkovartiolaiva.

Turva on vuonna 2014 käyttöön otettu uuden sukupolven ulkovartiolaiva. (Kuva TPK)

Partioveneessä oli kolmen hengen miehistö, joista kaksi onnistui pelastautumaan.

ONNETTOMUUS Suomenlahden merivartiosto kertoo, että juhannuspäivän iltana 20.6.2020 klo 2207 merivartioston vartiolaiva Turvan partiovene sai pohjakosketuksen Loviisan edustan merialueella.

Tästä aiheutui runsas vuoto. Vuodon seurauksena partiovene upposi siten, että vain veneen keula jäi pinnalle.

Pelastustehtävään hälytettiin Suomenlahden merivartioston venepartioita, Rajavartiolaitoksen meripelastushelikopteri sekä ensihoidon, poliisin ja pelastuslaitoksen yksiköitä.

Juttuvinkki: Monen roolin merivartija on koulutettu auttamaan – ”Mitään ei jätetä sattuman varaan”

Partioveneessä oli kolmen hengen miehistö, joista kaksi onnistui pelastautumaan. Yksi merivartija jäi sisään veneeseen, joka täyttyi vedellä.

Veneeseen jäänyt henkilö saatiin lopulta pois veneestä ja kuljetettiin Rajavartiolaitoksen helikopterin toimesta Meilahden sairaalaan, jossa merivartija todettiin myöhemmin menehtyneeksi.

Lue myös: Merivartioston kiireinen vuorokausi – kadonnut soutaja, konevikoja, kaatunut kajakki ja venepalo

Kommentoi Facebookissa