VARKAUS Tamperelaismies säilytti hiukan vajaata viinapulloa pihavajassa palkin päällä. Siellä se sai olla koskematta yli 20 vuotta, kunnes voro iski.
– Meillä oli 90-luvun alussa unkarilainen vieras. Hän toi tuliaisina pullon sikäläistä viinaa. Se oli niin pahaa, että minulta se jäi juomatta, tamperelaismies kertoo.
Aivan kokonaan vaille käyttöä väkijuoma ei jäänyt.
– Se oli niin väkevää, että sytytin sillä grilliä. Kaasugrillin hankittuani tuokin käyttötarkoitus poistui. Laitoin pullon vajaan erään palkin päälle, ja siellä se olla möllötti näihin päiviin asti. Torstaina kurkkasin vajaan. Kaikki oli ennallaan. Ajattelin, että täytyy tuokin tyhjä koiranruokasäkki viedä roskiin, mutta jääköön huomiseen.
Juhannusaattoyönä viinapullo varastettiin.
– Juhannusaattona huomasin, että tyhjä koiranruokasäkki oli eri paikassa ja tavaroita oli tiputeltu hyllyltä. Ensin ajattelin, että olisikohan joku lintu tai naapurin kissa päässyt vajaan tavaroita tiputtelemaan. Naapurin kissa näkyy silloin tällöin oleilevan vajassa.
– Sitten huomasin, että se viinapullo on tipotiessään. Ei löydy lattialta eikä mistään muualtakaan. Ei naapurin kissaa voi viinavarkaudesta syyttää. Joku roisto oli käynyt pöllimässä putelin. Mitään muuta ei ollut kadonnut.
Yli 20 vuotta jemmassa säilynyt pullo toteutti ainakin yhden olemassaolonsa tarkoituksen.
– Annoin pullon olla jemmassa kahdesta syystä. Ensinnäkin saatoin todistella, etten ole aivan rapajuoppo, jos jätän moisen aineen juomatta vaikka mitään muuta ei olisi tarjolla.
– Toinen syy oli se, että saatoin päätellä, että kukaan rosvo ei ole käynyt vajassa, jos pullo aina vain pysyy tallella. Jos voro menee vajaan, totta kai se vie viinat mennessään. Tämä teoria osoittautui todeksi. Pullo oli siis todellinen rosvon paljastaja.
Rosvolla – kuka hän lieneekin – oli tuuria. Satumalta sinä yönä koirat eivät olleet kotona.
– Jos olisivat olleet, varmaan ne olisivat tehneet hälytyksen pihassa hiippailevasta viinavorosta, tamperelaismies kertoo.
Lue myös: Alkoholimyrkytykseen kuolee Suomessa huomattavasti harvemmin kuin ennen – mutta naisten osuus kasvoi
Kommentoi Facebookissa