Miestä epäillään naisen murhasta – ”Teko kohdistui osittain puolustuskyvyttömään uhriin”

Poliisi kertoo, että tekotapa oli raaka ja julma. (Kuvituskuva Dreamstime)

Miestä on epäilty aiemmin kyseisen naisen eriasteisista pahoinpitelyistä.

MURHA Helsingin poliisi on aikaisemmin tiedottanut epäillystä henkirikoksesta Maunulassa marraskuussa 2021. Tapauksen esitutkinta on valmistumassa.

Poliisi epäilee 49-vuotiasta miestä murhasta, jonka uhri on 55-vuotias nainen. Epäilty henkirikos tapahtui Maunulassa Koivikkotiellä perjantaina 12. marraskuuta päiväsaikaan. Esitutkinnassa on selvinnyt, että miehen epäillään surmanneen uhrin veitsellä.

– Tekotapa oli raaka ja julma. Teko kohdistui osittain puolustuskyvyttömään uhriin, minkä vuoksi tapauksen rikosnimike muutettiin taposta murhaksi, kun olimme neuvotelleet syyttäjän kanssa, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tommi Lehtonen.

Miestä on epäilty aiemmin kyseisen naisen eriasteisista pahoinpitelyistä. Nämä tapahtumat sijoittuvat maalis–elokuuhun 2021. Kolme tapauksista on edennyt syyteharkintaan, kahden tapauksen esitutkinta on päätetty. Syytteen nostamisen määräpäivä on 1.2.2022.

Lue myös: Verinen matto ulkoroskiksessa paljasti henkirikoksen – ”Miehen epäillään surmanneen uhrin kirveellä”

Kommentoi Facebookissa