JÄÄKIEKKO Nashvillesta ”Nääsvilleen” saapunut Mikael Granlund ratkaisi Leijonien voiton MM-kisaottelussa Latviaa vastaan. Hän viimeisteli täydellä Nokia-areenalla 2-1 -voittomaalin ylivoimalla kolmisen minuuttia ennen loppua.
– Hän on maailmanluokan pelaaja. Ainahan siinä aikaerot ja muut vaikuttaa, miten pystyy pelaamaan, mutta tilaa ja aikaa kun hänellä on, ylivoimalla huippupelaaja myöskin, pystyy hän paikat hyödyntämään. Siinähän se pieni ero on hyvien pelaajien ja huippupelaajien välillä, päävalmentaja Jukka Jalonen analysoi Granlundia.
Latvia piti Leijonia lujilla. Jalonen korosti sen olleen Latvian puolustuspelin hyvyyttä.
– Me pelattiin hyvä peli. Oli vain helvetin hyvä joukkue vastassa. Kukaan ei ole puolustanut meitä vastaan niin hyvin pitkään aikaan, kuten noi puolusti.
Granlund oli perjantaina saapunut Nashvillesta Tampereelle. Matkustusrasitukset ja aikaero eivät näyttäneet painavan jaloissa.
– Sain nukuttua ihan hyvin. Hyvin jaksoin pelata. Varmasti olo ja jaksaminen paranee vielä. Oli kiva päästä pelaamaan, Granlund sanoi.
Leijonat tosiaankin joutui koville. NHL-pelaajien Latvia puolusti laadukkaasti ja sillä oli saumat voittoonkin.
– Kaikki kunnia Latvialle. Oli vaikea päästä hyville maalintekopaikoille. Saatiin ylivoima loppuun ja tärkeällä hetkellä se ratkaiseva maali, Granlund sanoi.
Granlund otti vastaan kovia taklauksia. Ne eivät häntä horjuttaneet.
– En mä tiedä. Kyllä ne kaikkia varmaan yritti horjuttaa. Se kuuluu siihen pelin luonteeseen, hän naurahti.
Granlund pelasi ykkösketjussa Teemu Hartikaisen ja Sakari Mannisen kanssa. Vastaavalla paikalla hänen veljensä Markus pelasi Pekingin olympiakultajoukkueessa.
– Ihan hyvin lähti. Varmasti löytyy tapoja, millä pystyy enemmän jeesaamaan heitä. Mutta ihan hyvä startti. Pystyttiin luomaan maalipaikkoja, Granlund totesi ketjunsa pelaamisesta.
Voittomaalin jälkeen yleisö oli Nokia-areenalla haltioissaan. Granlund oli kiitollinen.
– Onhan se hienoa. En mä sitä voi kieltää. Toi on ihan mahtava yleisö. Mutta turnausta on vielä jäljellä. Toivottavasti saataisiin jotain hienompaa ja spesiaalisempaa aikaiseksi.
Leijonien pelit jatkuvat Tampereella maanantai-iltana. Silloin vastassa on kovan luokan NHL-pelaajista koottu Yhdysvaltojen joukkue.
Teksti Otto Palojärvi, Tampere
Lue myös: Latvia piinasi Leijonia – ratkaisija Mikael Granlund räjäytti Tampereen huutoon
Kommentoi Facebookissa