Mikko Rantasen hurja vire jatkuu NHL:n pudotuspeleissä – taas hattutemppu yhdessä erässä!

Mikko Rantanen on löytänyt jälleen tehovireensä ja johtaa NHL:n pudotuspelien pistepörssiä. (Kuva AOP)

Suomalainen on ensimmäinen, joka on tehnyt kaksi hattutemppua pudotuspeleissä yhden erän aikana samalla kaudella.

JÄÄKIEKKO NHL:n pudotuspeleissä Dallas Starsia edustava Mikko Rantanen jatkaa uskomatonta tehovirettään. Edellisessä ottelussa hän pudotti entisen seuransa Colorado Avalanchen jatkosta tekemällä kolmannessa erässä kolme maalia, nyt hattutemppu syntyi toisessa erässä, kun vastassa oli Winnipeg Jets.

Otteluparin avausottelussa Winnipegin Nino Niederreiter vei joukkueensa 1–0-johtoon toisen erän alussa, mutta sen jälkeen Mikko Rantanen otti Dallasin reppuselkäänsä. Ajassa 8.43 hän teki yhdellä kädellä ensin tasoitusmaalin, ja ohjasi muutamaa minuuttia myöhemmin teksasilaiset johtoon.

Hattutemppu eli kolmas maali toisessa erässä syntyi puoliksi vahingossa, kun Rantasen syöttöyritys Roope Hintzille muutti puolustajasta suuntaa ja kimposi maaliin. Kolmanteen erään lähdettäessä Dallas johti 3–2. Kolmas erä oli maaliton, joten Stars voitti ottelun samoin lukemin.

Amerikkalaisten rakastamien tilastojen mukaan Mikko Rantanen on NHL-historian ensimmäinen pelaaja, joka on tehnyt pudotuspeleissä kaksi hattutemppua yhden erän aikana samalla kaudella.

NHL:n pudotuspeleissä jatkavista suomalaisjoukkueista Aleksander Barkovin kipparoima Florida Panthers on sen sijaan vaikeuksissa, sillä kahden ottelun jälkeen se on hävinnyt molemmat Toronto Maple Leafsia vastaan. Seuraavat kamppailut käydään Floridassa.

Lue myös: Mikko Rantasen huima näytös – kolme maalia kolmannessa erässä vei Dallasin jatkoon

Kommentoi Facebookissa