MIKROMUOVI Muovijätteen määrä kasvaa jatkuvasti, ja vesistöihin päätyvät mikromuovit aiheuttavat suurta huolta. Jyväskylän yliopiston tutkijaryhmä on löytänyt keinon tutkia hitaasti hajoavan mikromuovin ympäristökohtaloa.
Dosentti Sami Taipale tutkijaryhmineen julkaisi juuri artikkelin, jossa selvitettiin 13C-leimatun polyeteenin hajoamista. Tutkijoita kiinnosti, voisivatko humusyhdisteitä hajottavat mikrobit omata kyvyn toimia myös muovipolymeerien hajottajina. Tutkimuksen olettamus osoittautui oikeaksi, sillä humusvesien mikrobit leimautuivat muovista jopa voimakkaammin kuin kirkkaiden järvien mikrobit.
– Hyödynsimme vakailla hiili-isotoopeilla leimattua polyeteeniä, ja tutkimme leiman siirtymistä ravintoketjussa analysoimalla rasvahappojen isotooppeja, kertoo Sami Taipale.
Tutkijaryhmän mikrobiologi, professori Marja Tiirola kertoo, että rasvahappojen avulla pystyttiin myös selvittämään todennäköisimmät muovien hajottajat. Hän jatkaa, että tutkimusta voisi laajentaa moniin muihinkin muovilajeihin, jos niitä olisi saatavilla.
– Tarvitsisimme yhteistyökumppaneita leimattujen muovien syntetisointiin.
Tutkimuksen läpimurto oli, että leimauksen avulla muovin hiilen siirtyminen ravintoketjussa voitiin nyt suoraan osoittaa, vaikka muovin hajotus on hidasta. Menetelmän herkkyys riitti näyttämään, että siimalliset eukaryootit tuottivat jopa omega-3 ja omega-6 -rasvahappoja bakteerien hyödyntämästä muovin hiilestä, mikä hämmästytti tutkijat. Välttämättömät rasvahapot tukivat myös kasviplanktonia syövän eläinplanktonin kasvua.
Aiemmat tutkimukset ovat antaneet viitteitä siitä, että korkeat mikromuovi-pitoisuudet voisivat ehkäistä levien ja eläinplanktonin kasvua vesiekosysteemissä. Tämä tutkimus kuitenkin osoitti, että luonnon mikrobit neutraloivat mikromuovien haitallisia vaikutuksia.
Lue myös: Kaksi erilaista selvitystä – päätyykö ihmisten elimistöön mikromuovia pankkikortin verran viikossa?
Kommentoi Facebookissa