NÄYTTELY Heureka tuo 30-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi jälleen dinosaurukset yleisön ihmeteltäväksi – ja tällä kertaa vieläpä ne kaikkein isoimmat. Helmikuun alussa avautuva Jättimäiset dinosaurukset -näyttely koostuu dinosaurusroboteista ja luurankojen kopioista sekä fossiileista.
Ensimmäiset dinosaurukset elivät triaskaudella eli noin 240 miljoonaa vuotta sitten ja niistä tuli eläinten valtaryhmä jurakaudella noin 200 miljoonaa vuotta sitten. Sellaisena ne myös pysyivät yli sata miljoonaa vuotta. Ihminen on siis lajina kovin nuori dinosaurusten rinnalla ja suhteessa ihmisen olemassaolo maapallolla on huomattavasti lyhyempi kuin dinosaurusten.
Dinosaurusten valtakausi loppui 66 miljoonaa vuotta sitten, kun asteroidi iskeytyi maahan ja iskua seurasi 4–8 vuotta kestänyt pimeä talvi. Kylmyys ja pimeys tappoivat metsät ja niistä riippuvaiset eläimet. Ensin kuolivat kasvinsyöjädinosaurukset ja pian niiden jälkeen petodinosaurukset. Vain yksi dinosaurusryhmä selvisi: kaikki nykyiset linnut polveutuvat pienestä määrästä dinosauruslajeja, jotka sinnittelivät katastrofin yli.
Näyttelyssä selviää myös, miksi dinosaurukset kehittyivät niin isokokoisiksi ja miten paleontologit tekevät tutkimustaan. Dinosauruksista ja muista muinaisista eliöistä on jäljellä vain kivettyneitä jäänteitä. Vain harvasta dinosauruksesta on löydetty kokonainen luuranko. Paleontologit eli esihistoriallisten eliöiden tutkijat ovat kehittäneet erilaisia keinoja ja menetelmiä saada vähäisestä materiaalista mahdollisimman paljon tietoa.
Näyttelyn Jättimäiset dinosaurukset – World´s Largest Dinosaurs – on tuottanut Exibitsrex Inc. Yhtiön keulahahmona on Steven Spielbergin Jurassic Park -elokuvan dinosaurusasiantuntijana tunnettu Don Lessem. Heurekan Tiederavintolassa voi ihastella yhtä elokuvassa esiintynyttä dinosaurusta.
- Jättimäiset dinosaurukset Heurekassa 2.2.2019–15.3.2020
Lue myös: Maailman suurin Andy Warhol -julistenäyttely esillä kesällä – mukana 120 alkuperäisjulistetta
Kommentoi Facebookissa