YRITTÄJÄ ”Ajelehan likka perässä, niin esittelen Sinulle nuukan miehen kuntosalin!”
Ja sitten mennään. Matka Seinäjoelta Kuortaneelle etenee pohojalaasittain sanottuna kipakkaa peräjulukkaa. Minimanin isäntä, Juhani Metsäranta, 84, on tottunut automies, joten perässä tulijakaan ei ehdi juuri maisemia ihastella.
Perillä Kuortaneen perämailla Juhani vaihtaa tyylilleen uskollisena eli yhden yskähdyksen taktiikalla vaatetustaan, heittää kirveen olalleen ja kiiruhtaa urakointipaikalleen – kuorma-autonrenkaasta tehdyn halkomatelineen äärelle.
– Kaiken ei tarvitse olla isolla rahalla ostettu. Tarvittiin vain idea, autonrengas ja sopivan terävä halkomakirves. Vajaan kymmenen vuoden ajan olen jatkojalostanut pöllit klapeiksi ja myynyt ne eteenpäin oman kauppaketjuni kautta. Samalla kun kassaan kilahtaa muutama ylimääräinen euro, pysyy kuntokin kohdillaan. Huvin ja hyödyn yhdistäminen on paras tapa pitää myös stressi poissa, Juhani selvittää hymyillen.
Pieni kalavale
Liikemies Juhani Metsärannan tie yrittäjäksi alkoi hänen omien sanojensa mukaan jo pienenä pojanjullina.
– Olen pienen mökin kasvatti. Isäni työskenteli rautateillä, joista viimeiset vuodet asemamiehenä. Äitini oli vastaavasti leipomotyöntekijä, joten tuvasta ei puuttunut koskaan leipää, lämpöä eikä kodin turvaa. Kasvoin kaikin puolin suotuisten tähtien alla, Juhani taustoittaa tyytyväisenä.
Vaikka kahden vekaran taloudessa oli sijaa myös leikeille, niin Juhani tienasi mieluummin rahaa kuin veisteli puu-ukkoja.
– Olin jo pojankossina perso työlle. Varsinkin sellaiselle josta sai oikeaa rahaa, Metsäranta muistelee naureskellen.
Täytettyään 11 vuotta Juhani hankkiutui Itikan turvesuolle oikeisiin miesten töihin. Sitä ennen Metsärannan vesseli oli ollut kaksi kesää lehmiä paimentamassa. Ilman palkkaa, mutta töissä kuitenkin.
– Valehtelin ikäni, sillä ikäraja turvetyömaalle oli 13. Ei sitä kukaan huomannut ja jos huomasi, niin ei puuttunut. Paiskin hommia siinä missä muutkin ja tienasin komeat 11 penniä tunnilta.
Muutaman vuoden ajan Juhani taiteili myös työn ja koulun väliä, sillä vaikka poika ei ollut mikään lukumies, niin hän halusi hoitaa kuitenkin kunnialla molemmat velvollisuudet.
– Siihen aikaan siirtolaiset täyttivät koulun ja opiskelu jouduttiin jakamaan kahteen vuoroon. Tämä sopi minulle. Neuvottelin opettajan kanssa, että tulen aina iltavuoroon, jotta pystyn olemaan päivät töissä.
Hyvät puhelahjat peliin
Kun poika on nöyrä, rahoistaan tarkka ja kaiken lisäksi hirveän idearikas, niin eiköhän se pysty pyörittämään myös yhtä kyläkauppaa. Ja pystyihän se. Jopa niin hyvin, että juoksupoikana myyntikannuksensa ansainnut Juhani Metsäranta nosti kannattamattoman puodin uuteen nousuun.
– Pitihän siinä myydä pitkä pätkä makkaraa ja iso kasa jauhoja, jotta tilikirjan avaaminen tuntui mielekkäältä.
Siinä vaiheessa, kun myymälätarkastaja nimesi 14-vuotiaan Juhanin myymälänhoitajaksi, elettiin vuotta 1949 ja sodanjälkeisen säännöstelyn viimeisiä hetkiä.
– Edessä oli suuri tuntematon, mutta en halunnut tuottaa kenellekään pettymystä. Pistin peliin niin vikkelät kintut kuin hyvät puhelahjanikin. Ja kun myyntiin saatiin vielä siirtomaatavaraakin, niin ajattelin, että eiköhän se ole miehessä vika jos tavara ei liiku.
Seinäjoella sijaitseva Itikan myymälä nousi jo ensimmäisen inventaarion jälkeen komeasti plussalle.
– Ei siinä sen kummempaa taikasauvaa tarvittu. Tärkeintä oli vain pitää tavaraa hyllyssä, hinnoitella se kukkarolle sopivaksi ja palvella asiakas ulko-ovelta ulko-ovelle, Juhani luonnehtii hymyillen.
”Makkaraa meni paljon”
Juhani viihtyi tiskin takana sen verran hyvin, että nuorimies Metsäranta päätti perustaa oman kaupan.
– Tahto oman puodin isännäksi oli niin kova, että ennen armeijaan lähtöä puhuin jopa lainan valmiiksi. Ajattelin, että teen kaupat myymälästä palattuani armeijasta, mutta paikka jota olin ostelemassa, ehdittiin myydä.
Juhani ei jäänyt kuitenkaan menetettyä mahdollisuutta harmittelemaan, vaan osti tontin Seinäjoelta ja ryhtyi rakentamaan omaa sekatavarakauppaa.
– Rakentaminen kesti kolme vuotta, sillä tein lähes kaiken itse. Samalla kun rakensin, vuokrasin rinnalle erään lopetetun myymäläkiinteistön ja perustin ensimmäisen oman kauppani siihen. Tulihan siinä työpäivälle pituutta, kun juoksin kahden paikan väliä. Mutta tahto kauppiaaksi oli niin kova, ettei siinä kello vilkuiltu, Juhani muistelee naureskellen.
Ensimmäinen sekatavarakauppa oli 23-vuotiaalle Juhani Metsärannalla unelmien täyttymys.
– Siinä vaiheessa kun laitoin ensimmäistä kertaa ikioman kauppiastakin ylleni, tunsin sisälläni lämpimän läikähdyksen. Silloin tiesin, että tämä on minun juttuni.
Metsärannan sekatavarakauppa tuli hetkessä tunnetuksi ystävällisestä palvelustaan sekä monipuolisesta valikoimastaan.
– Kuuntelimme herkällä korvalla asiakkaiden toiveita ja ajan myötä myimme kaikkea mahdollista, maidosta traktoreihin. Myös makkaraa meni paljon, siis todella paljon.
Bisnesvalaistuminen
Vauhtiin päästyään Juhani Metsäranta ei ole omien sanojensa mukaan liikoja jarrutellut.
– Olen luottanut vaistoihini, pitänyt silmät auki myös huomista ajatellen ja sulkenut korvat epäolennaisuuksilta. Sanotaanko näin, että vainu on vahvuuteni ja määrätietoisuus kantavimpia voimia. Näillä olen pärjännyt kovan kilpailun liikemaailmassa, Juhani määrittelee.
Hyvänä esimerkkinä tarkasta vainustaan Metsäranta nostaa esiin 80-luvun alkumetreille sijoittuvan tapahtumasarjan.
– Olin jo 70-luvulle mentäessä hankkinut itselleni kolme kauppaa ja sitä kautta kokemuksen kannukset myös kaupantekoon. Mutta ajan myötä haaveilla on tapana kasvaa ja näin kävi myös minulle. 1980-luvulla pikkukaupat alkoivat hävitä ja tiedostin ajan muutoksen myös omissa puodeissani. Niinpä lähdin haistelemaan muutosten tuulia Ranskaan ja Saksaan.
Matka Keski-Eurooppaan oli Juhanin mukaan onnistunut.
– Matkamuistona toin bisnesvalaistumisen; tiskit pois ja tilalle isot tuotelavat ja itsepalvelu. Tätä toimintamallia ryhdyin jatkojalostamaan eteenpäin ja vuonna -85 näki päivänvalonsa kauppaketju Minimanin ensimmäinen lenkki.
Ensimmäisen hypermarketin syntyvaiheita edelsi kuitenkin hauska yksityiskohta.
– Kiinteistökaupat tehtiin kotini eteisessä. Olimme vaimoni kanssa lähdössä lomalle Espanjaan, kun kiinteistön entinen omistaja tuli lähdön hetkellä yllätysvierailulle. Matkalaukku toisessa kädessä tein tarjouksen ja käsiraha maksettiin matkarahoista. Espanjan reissu menikin sitten niukin varoin, Juhani muistelee naureskellen.
”Oma on aina omaa”
Juhanin perustama halpakauppa oli ensihetkistä lähtien menestys.
– Ihmisistä kuoriutui halvan tavaran metsästäjiä. Varsinkin viikonloppuisin jonoa riitti niin kaupassa kuin parkkipaikoillakin. Vuoteen ei tarvinnut laittaa edes yhtään lehti-ilmoitusta, sillä puskaradio piti huolen tiedottamisesta.
Halpamyymälän lavakauppa jatkui myös uudessa, vuoden 1990 jouluksi avatussa Minimanissa.
– Siinä vaiheessa ajattelin, että nyt jos koskaan on ketjun paikka. Seuraavaksi avasimme liikkeen Vaasaan ja muutamia vuosia myöhemmin yritysrypäs täydentyi Jyväskylän, Kokkolan, Espoon ja Lempäälän liikkeillä. Espoon liikkeestä olen kuitenkin luopunut, mutta muut liikkeet porskuttavat kovasta kilpailusta huolimatta mukavasti eteenpäin.
Jokaisella kauppiaalla on kuitenkin omat salaisuutensa menestykseen ja Juhanilla ne ovat olleet pyyteetön suhtautuminen työhön sekä terveelliset elämäntavat.
– En ole myöskään koskaan vilkuillut muiden kauppiaiden toimintatapoja. Olen kulkenut aina omia polkujani.
Juhani Metsäranta sanoo pitäneensä huolta myös siitä, että investoinnit tehdään pitkän tähtäimen periaatteella.
– Sen verran olen vanhan liiton miehiä, että oma on aina omaa. Niinpä hypermarkettini toimivat omilla tonteilla ja yhtiön omissa tiloissa. Vain Lempäälän liike toimii kauppakeskuksen yhteydessä.
Taukoamaton klapimaraton
Reilut kymmenen vuotta sitten Juhani irtaantui kauppaketjun operatiivisesta johdosta ja antoi vetovastuun seuraavalle sukupolvelle.
– Tyttäristä kaksi jatkaa yrityksessä ja myös osa lapsenlapsistani on mukana toiminnassa. Mutta en minäkään ihan joutomies ole. Toinen jalka on vielä tukevasti kiinni kauppaketjussa, sillä istun yrityksen hallituksessa. Lisäksi päivittäiset vierailut Seinäjoen liikkeeseen lieventävät kaupantekoon liittyviä vieroitusoireita, Juhani paljastaa naureskellen.
Ja minimanimieheksi nimetyllä Metsärannalla riittää töitä myös Kuortaneella sijaitsevalla klapilanssillaan.
– Hakkaan pikkupuita kuutena päivänä viikossa, noin kuusi tuntia päivässä. Varastoin ne banaanilaatikoihin, josta ne haetaan ja jaetaan Minimani-ketjun hypermarketteihin eri puolille Suomea. Matkaan lähtee kerrallaan 192 laatikkoa ja vuositasolla myydään noin 3 000 laatikollista hyvälaatuista klapia. Olen nimittäin tarkka siitä, että asiakkaat saavat laatutavaraa.
Kuuden päivän klapimaraton on Juhani Metsärannalle kuntoilun lisäksi myös hyvää sielun ruokaa.
– Kuulun siihen ikäluokkaan ja yrittäjäsukupolveen, jotka eivät osaa olla jouten. Jotain on tehtävä ja mielellään sellaista, jossa näkyy myös käden jälki. Jos vain paikat kestää ja kirveessä pysyy terä eheänä, niin eiköhän tässä vielä ysikymppisenäkin pilkota puita. Tavoitteet eivät saa loppua eläkeikään. Tylsistyminen on vaarallinen kaveri ja sen vierailua en toivo kenellekään.
Lue myös: Konkurssi vei suuryrittäjältä miljoonaomaisuuden – ”Jäljelle jäi vain puhdas omatunto”
Kommentoi Facebookissa