Minin status brittiautona voi olla kohta historiaa – tuotanto saatetaan siirtää Kiinaan

Mini Countryman on ollut saatavana pistokehybridinä ja siitä ollaan myös kehittämässä Kiinan suosimaa sähköautomallia.

Mini Countryman on ollut saatavana pistokehybridinä ja siitä ollaan myös kehittämässä Kiinan suosimaa sähköautomallia. (Kuva BMW)

Alkuperäinen Mini sinnitteli tuotannossa vuodesta 1959 peräti vuoteen 1997 asti.

AUTOT Vuonna 1959 esitelty alkuperäinen Mini oli varsinainen neronleimaus suunnittelijalegenda Alec Issigonisilta. Kolmen metrin pituiseen pikkuautoon onnistuttiin sovittamaan tilat neljälle aikuiselle, mistä saatiin kiittää etuvetoista poikittaismoottorirakennetta. Mini toimi tämän konstruktion pioneerina, ja pian lähes kaikki kilpailijat seurasivat perässä. Rakenne toi hyvien tilojen lisäksi myös mainiot ajo-ominaisuudet, ja niinpä Minit niittivät mainetta ja kunniaa 1960-luvun rallipoluilla.

Alkuperäinen Mini sinnitteli tuotannossa peräti vuoteen 1997 asti. BMW Groupin omistukseen ajautunut merkki yritti kehittää lähes epätoivoisesti legendan saappaat täyttävää seuraajaa, ja sen vuoro koitti lopulta vuonna 2001. Uudesta Ministä tuli paljon vanhaa isompi lifestyle-pikkuauto, jossa ei enää annettu juurikaan arvoa tehokkaalle tilankäytölle.

Hauskasta ajettavuudesta pidettiin sen sijaan kiinni, ja Mini on ratsastanut tällä maineella näihin päiviin saakka. Perus-Minin koko on tosin paisunut kuin pullataikina kolmen sukupolven aikana, ja merkin mallisto on täydentynyt jopa katumaasturilla sekä farmarilla.

Mini John Cooper Works on nimetty kilpaa 1960-luvulla ajaneen brittilegenda John Cooperin mukaan.
Mini John Cooper Works on nimetty kilpaa 1960-luvulla ajaneen brittilegenda John Cooperin mukaan. (Kuva BMW)

Tämä on saanut traditionalistit nikottelemaan, ja pian heille saattaa tulla uutta sulateltavaa. Minin omistajakonserni BMW on nimittäin neuvottelemassa kiinalaisen Great Wallin kanssa brittibrändin reviirin laajentamisesta idän suuntaan. Tavoitteena on aloittaa Minien tuotanto Kiinassa, ja maan suurin katumaasturien valmistaja olisi hyvin potentiaalinen toteuttaja näille suunnitelmille.

Vuonna 1984 perustettu Great Wall on saavuttanut kotimarkkinoillaan vakiintuneen aseman keskisuurena autonvalmistajana. Viime vuonna se sai kaupaksi hitusen yli miljoona autoa, mikä nosti Great Wallin seitsemänneksi Kiinan myyntilistoilla. Firman strategiana on myydä lähinnä SUV-luokan autoja länsituonteja edullisemmilla hinnoilla. Great Wall on tällä hetkellä yksi suurimmista kiinalaisvalmistajista, jotka eivät ole vielä tehneet joint venture -sopimusta minkään ulkomaalaisen automerkin kanssa.

Aika saattaa kuitenkin olla pian kypsä BMW:n kanssa solmittavalle yhteistyösopimukselle, josta neuvotellaan parhaillaan suljettujen ovien takana. Jos diili saadaan aikaan, se avaisi maailman suurimmat automarkkinat Minille. Tämä tarkoittaisi myös sitä, että Kiinassa tehtyjä Minejä vietäisiin muihinkin maihin. Jopa Ison-Britannian ”kotimarkkinoilla” myytävät autot voisivat jatkossa olla kiinalaista tekoa.

Nelivetoinen pieni kaupunkimaasturimalli Mini Countryman oli uusi aluevaltaus Minille.
Nelivetoinen pieni kaupunkimaasturimalli Mini Countryman oli uusi aluevaltaus Minille. (Kuva BMW)

Minin Countryman-nimistä SUV:ta valmistetaan jo nyt BMW:n tehtailla ympäri maailmaa Thaimaa ja Intia mukaan lukien. Ikonisessa asemassa olevaa hatchback-Miniä ei ole sen sijaan tehty koskaan Euroopan ulkopuolella, mutta autoa kootaan sentään Hollannissa Brittein saarten Oxfordin lisäksi.

Mini on saanut tänä vuonna elokuuhun mennessä kaupaksi noin 230 000 autoa koko maailmassa, mikä on uusi ennätys. Merkin mallistoa on yritetty laajentaa viimeisen vuosikymmenen aikana pienellä coupélla, roadsterilla ja jopa kolmiovisella SUV-coupélla, mutta mikään niistä ei ole ollut kovin suuri menestys.

Nyt suunnitteilla on parin vuoden päästä lanseerattava täyssähköinen Mini ja mahdollisesti myös malliston lippulaivaksi asettuva neliovinen coupé. Näillekin autoille voisi löytyä mukavasti kysyntää Kiinasta, jossa valtiovalta suosii paikallisesti valmistettuja autoja. Great Wallin kokoamat Minit välttäisivät ulkomaisille autoille lätkäistävät lisäverot. Tämä tarkoittaisi ikoniselle brändille kaiken järjen mukaan melkoista myynnin kasvua maailman suurimmilla automarkkinoilla.

Kommentoi Facebookissa