MINISTERIT Valtioneuvosto on lähettänyt kirjelmän ministerien sidonnaisuuksista eduskuntaan. Ministeri antaa nimitetyksi tultuaan eduskuntaa varten selvityksen elinkeinotoiminnastaan, omistuksistaan yrityksissä ja muusta merkittävästä varallisuudestaan.
Lisäksi ministerin on annettava selvitys sellaisista ministerin virkatoimiin kuulumattomista tehtävistä ja muista sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä arvioitaessa hänen toimintaansa valtioneuvoston jäsenenä.
Valtioneuvoston jäsen ei saa ministeriaikanaan hoitaa julkista virkaa eikä sellaista muuta tehtävää, joka voi haitata ministerin tehtävien hoitamista tai vaarantaa luottamusta hänen toimintaansa valtioneuvoston jäsenenä.
Pääministeri Antti Rinteen ilmoitus on lyhyt. Hän kertoo velkojensa tai vastuiden suuruudeksi noin 200 000 euroa, mutta ei ilmoita minkäänlaista omaisuutta.
Työministeri Timo Harakalla on hallituksen ministereistä laajin osakeomistus, noin 350 000 euron edestä. Lisäksi hänellä on sijoitusasuntoja sekä perintönä saatuja asuntoja.
Maata löytyy eniten maatalousministeri Jari Lepältä, 51 hehtaaria peltoa ja 213 hehtaaria metsää. Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministerillä Thomas Blomqvistilla peltoa on 56 hehtaaria ja metsää 62 hehtaaria.
Useimmilla ministereillä on asuntojen tai kiinteistöjen ostamiseen otettua lainaa, monesti yhdessä puolisonsa kanssa. Jari Lepän velat ovat noin 540 000 euroa, ulkoministeri Pekka Haaviston 530 000 euroa ja sisäministeri Maria Ohisalon 505 000 euroa.
Kahdella ministerillä ei ilmoituksen mukaan ole lainkaan velkaa, liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marinilla sekä perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurulla.
Myös kansanedustajan on annettava eduskunnalle selvitys sidonnaisuuksistaan omassa menettelyssään ilmoittamalla.
Kommentoi Facebookissa