KULTARANTA Tasavallan presidentin järjestämien Kultaranta-keskustelujen toinen päivä avattiin keskustelulla Euroopan turvallisuudesta ja sen tekijöistä. Aihetta tarkasteltiin keskustelussa etenkin Euroopan maiden yhtenäisyyksien ja erojen näkökulmasta. Keskustelun alussa moderaattori Olli Seuri pyysi panelisteja pohtimaan, mikä on Euroopalle yhteistä.
Pääministeri Antti Rinne näki, että Eurooppaa yhdistää pyrkimys rauhan ja vakauden ylläpitämiseen. Samalla hän kuitenkin totesi olevansa huolissaan siitä, että ”oikeusvaltioperiaate, demokratia ja sananvapaus ovat kaikki sellaisia asioita, joista eri puolilla Eurooppaa on vähän koventuneita käsityksiä”.
– Jos 100–200 miljoonaa ihmistä lähtee Afrikasta liikkeelle, niin pistetäänkö rautaa rajalle ja estetään ketään tulemasta vai mitä tarkoitat, mitä meidän pitää tehdä? Rinne haastoi Jussi Halla-ahoa.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho totesi, että Rinne maalasi hänen mielipiteistään turhia kauhukuvia.
– Ei rajavalvonta tarkoita samaa kuin se, että raja on kiinni. Se tarkoittaa sitä, että rajan yli pääsee ihmisiä, joilla on siihen edellytetyt asiakirjat.
Halla-aho yhtyi mielipiteeseen siitä, että demokratia ja sananvapaus ovat koetuksella, tosin todeten oman näkökulmansa olevan ehkä toinen kuin pääministeri Rinteellä.
– Demokraattisten vaalien tuloksia eri puolilla Eurooppaa pidetään ongelmana. Ikään kuin demokratia uhkaisi demokratiaa, hän sanoi.
Päätöskeskustelussa sivuttiin populismia, teknologiaa, taloutta ja nuorten poliittista aktiivisuutta. Suomen Atlantti-Seuran puheenjohtajan Liisa Jaakonsaaren mukaan vanha vastakkainasettelu linjalla vasemmisto-oikeisto ei enää vastaa todellisuutta. Uutta vastakkainasettelua on syntynyt janoilla konservatiivi-liberaali ja nationalisti-globalisti.
Vanhoja puolueita röntgenvalaisevat haastajat ovat kuitenkin parempi asia kuin se, että poliittinen järjestelmä lamautuu. Professori Anu Kantolan mukaan politiikka kulkee aaltoina ja nyt ollaan ristiaallokossa. Populismin nousu ajoittuu vuoden 2008 finanssikriisin jälkeiseen aikaan. Suomessa talouden rakennemuutos on muutenkin leimannut puolueiden historiaa.
– Meillä on valtava keskiluokkaisesti ajatteleva ihmisjoukko, joka yrittää löytää itselleen puoluetta, vähän myös shoppailevat vaaleista toiseen. Ei olla enää kehdosta hautaan puolueen jäseniä.
Yleisöpuheenvuoron käyttäneet ministeri Jaakko Iloniemi ja opiskelija Jussi Laatikainen nostivat esiin uuden teknologian ja somejättien algoritmien vaikutuksen demokratiaan.
– Ei ole ikinä aikaisemmin ollut tilannetta, jossa kourallisella amerikkalaisia suuryrityksiä on niin massiivinen, niin globaali valta, Helsingin Sanomien toimittaja Heikki Aittokoski sanoi.
Loppusanoissaan tasavallan presidentti Sauli Niinistö kiitti keskustelijoita. Presidentti totesi, että keskustelujen työryhmissä oli ”toinen toisiaan kuuntelevia ihmisiä”.
– Kaiken lisäksi vaikutti, että he myös kuulivat toinen toisiaan.
- Lähde Tasavallan presidentin kanslia
Kommentoi Facebookissa