Mira Potkonen nyrkkeili jälleen olympiamitalin – teki myös olympiahistoriaa

Mira Potkonen on nyrkkeillyt mitaleille kaksissa perättäisissä olympiakisoissa (Kuva AOP)

Mira Potkonen on nyrkkeillyt mitaleille kaksissa perättäisissä olympiakisoissa. (Kuva AOP)

Mira Potkonen, 40, on varmistanut Tokion olympianyrkkeilystä vähintään pronssimitalin. Hän on olympiahistorian kaikkien aikojen vanhin nyrkkeilyn mitalisti.

OLYMPIALAISET Mira Potkonen nyrkkeili Tokion olympiakisoissa alle 60-kiloisten sarjassa mitaleille voitettuaan Turkin Esra Yildizin hajaäänituomiolla. Lukemat olivat 3-2.

Potkonen oli aiemmin ilmoittanut, ettei hän anna kesken turnauksen haastatteluita. Voittonsa jälkeen hän antoi kuitenkin tv-haastattelun, mutta kirjoittavalle medialle kommentit jäivät yhteen lauseeseen.

– Tosi hyvä matsi. Huippufiilis lähteä. Ja nyt mä menen eteenpäin, Potkonen sanoi riemuissaan.

Potkosta 17 vuotta nuorempi Yildiz oli murheissaan. Hän käveli itkien haastattelupisteen ohi.

Syksyllä 41 vuotta täyttävä Potkonen on otellut nyt mitaleille kaksissa perättäisissä olympiakisoissa. Hän voitti Rio de Janeirossa 2016 pronssia ja voittaa Tokiossakin vähintään pronssimitalin.

Potkosen valmentaja Maarit Teuronen totesi ottelusuunnitelman onnistuneen hienosti.

– Se tiedettiin, että hän tulee avonaisesti ja me vedetään vastaiskut suorana nimenomaan. Se oli taktiikka. Pieni paine etummaisella. Käydään tökkimässä vastaiskut, kun se tulee. Se toimi, Teuronen sanoi.

Potkonen sai yhden varoituksen. Teuronen huusikin Potkoselle, että kuuntele tuomaria.

– Meni suunnitellusti yhtä varoitusta lukuun ottamatta. Oli selkeetä. Miralla oli rauha siinä tekemisessä, Teuronen sanoi.

Potkonen voittaa olympiamitalin kaikkien aikojen vanhimpana nyrkkeilijänä.

– Me ollaan tietyllä tavalla tehty oikeita asioita. Meillä on oikeanlaisia ihmisiä auttamassa meitä. Ollaan vältytty suuremmilta loukkaantumisilta. Meillä on kaikki mennyt hyvin, niin täähän kertoo sitä, Teuronen sanoi.

Mutta turnaus jatkuu torstaina välieräottelulla. Nälkä kasvaa syödessä.

– Totta kai on hyvä fiilis. Aina kun tämmöisissä kisoissa pääset jatkoon, on hyvä fiilis. Mutta ei me vielä tyytyväisiä olla, Teuronen sanoi.

Seuraavaksi Potkonen ottelee brasilialaista Beatriz Ferreiraa vastaan. Vastustaja on maailmanmestari.

– Kova vastustaja tulee. Ollaan oteltu sitä vastaan muutaman kerran. Se on sillai tuttu. Äärettömän kova. Maailmanmestari. Kyllä me siihenkin pyritään aseet löytämään, Teuronen arvioi seuraavaa haastetta.

Edellisessä kohtaamisessa Ferreira voitti Potkosen.

– Brasilialainen sai määräysvallan siellä kehässä. Siihen se klikkasi. Brassi oli kuskin paikalla ja Mira oli kyydissä. Mira liikkui liikaa, Teuronen muisteli edellistä ottelua.

Mutta luotto Potkoseen on Teurosella kova.

– Meillä on tapahtunut mentaalisesti muutamia asioita, kuten näkee. Miralla on määrätietoinen meininki nyt. Sillä on henkisesti ihan eri lataus.

Potkonen ottelee välierissä torstaina, kun vastassa on brasilialainen maailmanmestari Beatriz Ferreira. Ottelu alkaa kello 8.15 Suomen aikaa.

Teksti Otto Palojärvi, Tokio

Lue myös: Topi Raitaselta upea juoksu olympialaisissa – paras eurooppalainen

Kommentoi Facebookissa