SUOMI 100 Suomi julkaisee tänään, saamelaisten kansallispäivänä, seitsemän uutta Suomi-emojia. Finland emoji -kokoelma täydentyy Saamen lipulla, Tom of Finlandilla ja arktista osaamista, luontoa sekä hauskuutta kuvaavilla aiheilla.
Suomi julkaisi ensimmäisenä maana maailmassa valtiolliset emoji-kuvasymbolit joulukuussa 2015 osana ulkoministeriön tuottaman ThisisFINLAND-maakuvasivuston joulukalenteria, sekä täydensi kokoelmaa viimeksi suomalaisuuden päivänä keväällä 2016. Suomi on Euroopan Unionin pohjoisin valtio ja koko maan lasketaan kuuluvan arktiseen alueeseen.
– Suomi on yksi maailman johtavia valtioita arktisesta sijainnista johtuen, ei siitä huolimatta. Emme ole kuitenkaan ainoastaan sopeutuneet ilmastoomme, vaan osaamme siitä myös nauttia, ulkoministeriön Eurooppa- ja lähialueviestinnän yksikön päällikkö Ville Cantell sanoo.
Uudet kuvakkeet on tehty myös huomioimaan toukokuussa alkava Arktisen neuvoston Suomen puheenjohtajuus. Yksi emojeista kuvaa Helsingin Senaatintorille eksynyttä jääkarhua (”Jääkarhu, jota ei ole”), toinen mummoa lumessa, joka menee vaikka läpi harmaan talven, kolmas revontulia.
Saamen lipulla on haluttu kunnioittaa Euroopan unionin ainoaa alkuperäiskansaa. Saamen lippua ei ole saatavilla Unicode-emojeissa, jotka ovat valmiina päätelaitteissa. Arktiset emojit, aiemmin julkaistut ja uudet, löytyvät yhtenä, esim. opetustarkoituksiin hyvin soveltuvana, kokonaisuutena tältä sivustolta: https://finland.fi/arctic-emojis
Tom of Finland -elokuva saa ensi-iltansa 24.2.17. Ensi-illan sekä maaliskuussa voimaan tulevan tasa-arvoisen avioliittolain kunniaksi Suomi lisää samalla emojikokoelmaansa Tom of Finland -emojin. Taiteilija Touko Laaksosen globaali vaikutus ihmisoikeuksien edistämiseen, seksuaalivähemmistöjen itsetuntoon ja suvaitsevaisuuden lisäämiseen on ollut, ja on yhä, merkittävä.
Suomi-emojikokoelma on ollut maailmalla valtava hitti, saadeen lukuisia kansainvälisiä palkintoja sekä tavoittaen lähes 200 miljoonaa ihmistä. Valtiolliset emojit jaksavat yhä kiinnostaa.
– Näidenkin uusien emojien suunnittelussa on vältetty tiukkapipoisuutta. Toisaalta ne välittävät selvästi omaa viestiään siitä, mitä Suomi pitää tärkeänä: luonnon monimuotoisuutta ja luontevaa yhteiseloa sekä luonnon asettamien haasteiden että toistemme kanssa, ulkoministeriön maakuvayksikön päällikkö Petra Theman kertoo.
Finland emojis -kokoelmassa on nyt yhteensä 56 emojia, jotka ovat ladattavissa App Store- ja Google Play -sovelluskaupoista ilmaiseksi. Emojit voi ladata myös kuvina ThisisFINLAND-maakuvasivustolta osoitteesta finland.fi/emoji. Suomi-emojit on piirtänyt ja suunnitellut yhdessä ulkoministeriön kanssa Art Director Bruno Leo Ribeiro.
Kommentoi Facebookissa