KOULU Yhteistyössä Vantaan perusopetuksen ja Suomen Mielenterveysseuran kanssa tehty Mun mieli -sovellus esittää käyttäjälleen yksinkertaisia kysymyksiä arjen hyvinvoinnista: tunteista, liikunnasta, tärkeistä asioista elämässä, unesta ja levosta, harrastuksista sekä ruokailusta.
Vastaaja saa itselleen välitöntä palautetta ja oman hyvinvointiyhteenvedon. Tämän jälkeen luokassa voidaan yhdessä keskustella koko ryhmän hyvinvointiyhteenvedosta.
Luokanopettaja Heidi Pisilän mielestä tällaisen yhteenvedon etu on, ettei se paljasta yksilöä. Tarkastelemisen jälkeen jokainen voi vaikka vielä miettiä ja keskustella toisten kanssa siitä, miten omaa hyvinvointia voisi parantaa.
– Jokaista vanhempainiltaa ennen voisi koota ryhmäyhteenvedon, jotta vanhemmatkin saisivat tietoa yleisestä hyvinvoinnista lapsensa omassa luokassa, Pisilä ehdottaa.
Vanhemmat voivat myös halutessaan ladata sovelluksen ja keskustella sen sisällöstä kotona yhdessä lapsen kanssa. Sovellusta testanneessa viitosluokassa osa harmitteli perheen yhteisten ruokailuhetkien vähäisyyttä ja sitä, että aikaa jäi liian vähän ”vain olla” kavereiden kanssa tai levätä. Unessa ja levossa havaittiinkin koko luokan suhteen eniten vajetta, vaikka muuten luokka näytti voivan hyvin.
– Voisin siirtää joitakin menoja, jotta ehtisin liikkua pari tuntia viikossa, 11-vuotias Olivia suunnitteli.
Mun mieli -sovelluksen kautta on mahdollisuus ilmoittaa nimettömänä opettajalle tai koulukuraattorille havaitsemastaan tai kokemastaan kiusaamisesta tai yksinäisyydestä. Sovellus on hyvä lisä kouluissa yleisesti käytössä oleville ”ilmoita kiusaamisesta” -laatikoille tai ilmapiirikyselyille.
– Kanavia kiusaamisesta ilmoittamiselle ei koskaan ole liikaa, Pisilä toteaa.
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki korostaa yhteisöllisen hyvinvoinnin merkitystä. Mun mieli -mobiilisovellus voi vahvistaa sitä.
– Opettaja saa tietoa, miten hänen oppilaansa voivat ja osaa kiinnittää huomiota asioihin, joissa he tarvitsevat tukea ja kannustusta, Vantaan kaupungin johtava koulupsykologi Tuija Harakka sanoo.
Mun mieli -sovellus on tehty yhteistyössä Vantaan perusopetuksen ja Suomen Mielenterveysseuran kanssa. Sovellus on ladattavissa ilmaiseksi Google Pelikaupoissa ja App Storesta. Sovellusta esitellään myös Educa-messuilla 27.–28.1.17 Helsingin Messukeskuksessa Mielenterveysseuran messuosastolla.
Kommentoi Facebookissa