ONNETTOMUUS Ulkoportailla tulijaa odottaa ryhdikäs ja komearaaminen harrikkamies. Janne Anttilan, 47, kädenpuristus on luja ja katse ystävällinen.
– Tervetuloa! Tulehan tupaan, niin puhutaan tärkeimmät pois ja lähdetään sen jälkeen katsomaan rakenteluharrastukseni tuotoksia, Janne puhelee hyväntuulisena.
Vielä pari vuotta sitten tämän saman tuvan pöydän ääressä istui toisenlainen mies; 17 kiloa painavampi ja vammautuneen jalkansa takia myös liikuntarajoitteinen.
– Välillä linkkasin keppien kanssa ja välillä kokeilin ilman. Lopputulos oli kuitenkin sama. Lukuisia kertoja leikattu jalka ei kestänyt astumista. Myös iho rikkoontui helposti ja siitä seurasi hoitoa vaativia haavaumia. Silloin päätin, että nyt saa riittää. Halusin eroon kivuista ja hoitokierteestä sekä toimintakykyni palautuvan lähelle entistä. Amputaatio oli elämäni parhaimpia päätöksiä, Janne luonnehtii.
Janne palaa muistoissaan vuoden 2014 heinäkuuhun, aikaan jolloin kesä näytti parhaita puoliaan ja arki rullasi muutenkin mukavasti eteenpäin.
– Kaikki oli hyvin. Työkeikka Egyptiin oli mennyt mallikkaasti ja jäin hyvillä mielin kesälomalle. Menossa oli toinen lomaviikko, kun päätin aurinkoisen päivän kunniaksi lähteä ajelemaan.
”Törmäys oli todella raju”
Janne puki ylleen harrikkamiehen univormun; nahka-asun, ajosaappaat sekä avokypärän ja hyppäsi rakentamansa chopperin satulaan. Suunnaksi kokenut motoristi otti parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevan Oulaisten kaupungin.
– Ajokeli oli mitä loistavin, joten päätin jatkaa lenkkiä ja käydä moikkaamassa naapurikaupungissa asuvaa kaveriani. Käänsin keulan kohti Ylivieskaa ja katselin edessäni aukeavaa sinistä taivasta. Samalla huomioin vasemmalla, kolmion takana seisovan henkilöauton. Ajattelin, että kuljettaja huomasi minut, mutta olin väärässä. Se tuli suoraan eteeni.
Kaikki tapahtui niin nopeasti, ettei Janne ehtinyt tehdä mitään. Törmäys oli raju.
– Lensin auton ylitse ja ilmalento päätyi suoraan liikenteenjakajaan. Olin koko ajan tajuissani ja muistan selkeästi jopa ilmalennon. Maahan tömähdettyäni ehdin jopa ajatella, että selvisin pelkällä säikähdyksellä.
Vasta siinä vaiheessa, kun Janne yritti nousta ylös, totuus valkeni.
– Auton ja moottoripyörän väliin puristunut jalka ei ottanut yhtään alle. Samalla iski kauhea kipu. Silloin tiesin, että nyt tuli ajohommiin pitempi katkein.
Liikennemerkkiin päätyneen ilmalennon seurauksena myös Jannen yläleuka murtui. Yläkitalaki irtosi kulmahampaasta toiseen ja tämän myötä hampaat roikkuivat pelkän nahan varassa.
– Tilanne tuntui todella epätodelliselta, Janne muistelee hiljaisena.
Kantapää rakennettiin selkälihaksesta
Janne sai jo onnettomuuspaikalla ensiluokkaista hoitoa, jonka jälkeen hänet vietiin ambulanssilla suoraan Oulun yliopistolliseen keskussairaalaan.
– Kaikki toimi todella mallikkaasti. Ambulanssi tuli nopeasti ja pelastushelikopteri kiidätti paikalle myös anestesialääkärin, joka valvoi vointiani koko ajomatkan ajan. Hoito oli alusta loppuun saakka parasta A-luokkaa, Janne kiittelee.
Sairaalajakso kesti kokonaisuudessaan lähes kolme kuukautta. Jalka oli polven alapuolelta niin pahoin murskana, että sitä yritettiin kaikin keinoin saada kasaan.
– Leikkauksia kertyi yksinomaan jo sairaalajakson aikana 13, mutta puristumalla hajonneesta jalasta ei tullut enää toimivaa.
Lääkärit tekivät Jannen mukaan kuitenkin kaikkensa, jotta jalka saataisiin pelastettua.
– Esimerkiksi murskaantunut kantapää rakennettiin uudestaan omasta selkälihaksestani. Jalasta tuli kuitenkin luonnottoman iso. Sitä yritettiin korjata kuudella eri pienennysleikkauksella, mutta tuloksetta. Kantapäästä ei saatu koskaan normaalia.
Vasemman jalan vaurio oli Jannen mukaan myös muuten hyvin laaja. Samalla kun kantapää oli tunnoton, niin varpaat alkoivat käpristyä.
– Verenkierron palauttaminen ei yrityksistä huolimatta onnistunut.
”Täältä tullaan taas!”
Vakavasta onnettomuudesta selviäminen vei myös Jannen kohdalla oman aikansa.
– Kotijoukot ovat minun pelastusrenkaani. Paula-vaimoni on ammatiltaan sairaanhoitaja, joten hänen ansiostaan esimerkiksi osa sairaalajakson jälkeisistä hoitotoimenpiteistä, kuten haavanhoito, onnistui kotioloissa.
Myös kuntoutumisen osalta läheiset ovat olleet Jannen tärkein tuki.
– Onnettomuuden jälkeiset kuukaudet olin todella huonossa kunnossa. Yksinomaan lihaskunto meni niin alas, että jouduin tekemään tosissani töitä, että pääsin edes sängynlaidalle istumaan. Päätin kuitenkin nousta ja nousin. Askel kerrallaan opettelin kävelemään ja kyynärsauvoihin tukeutuen nousin heti seuraavana kesänä takaisin moottoripyörän satulaan.
Harrikkahenkisyys on Jannen kohdalla sen verran lujassa, ettei mies edes harkinnut lopettavansa harrastusta.
– Onnettomuudesta ei jäänyt minkäänlaista pelkoa. Olin vielä sairaalassa, kun ostin itselleni uuden moottoripyörän. Päätin, että täältä tullaan vielä. Ehkä hieman viiveellä, mutta tullaan kuitenkin, Janne paljastaa naureskellen.
Yhdeksäntoista jalkaleikkausta
Vaikka vuoden 2015 kesällä Janne ajeli jo moottoripyörällä ja yritti muutenkin palata takaisin arjen askareisiin, niin jalka ei näyttänyt kuitenkaan parantumisen merkkejä.
– Jalka ei kestänyt astumista. Kun sitä käytti vähänkin, se kipeytyi. Lisäksi lukuisia kertoja operoitu iho rikkoontui helposti ja seurauksena oli ärhäkkä tulehdus. Siinä vaiheessa, kun takana oli 19. jalkaleikkaus ja kaupanpäälle tullut bakteeritulehdus ruusu, päätin, että nyt saa riittää.
Janne sinnitteli lopullisen päätöksensä kanssa kuitenkin vuoden 2017 loppusyksyyn.
– Raajasta luopuminen ei ole läpihuutojuttu. Asia täytyi sisäistää, mutta päätöstä tuki kuitenkin se, että amputaation myötä toimintakykyni voitiin palauttaa lähelle entistä.
Vuoden 2017 lokakuun 4. päivänä Jannelle suoritettiin sääriamputaatio.
– Toipuminen sujui ongelmitta. Vain aavekipu vaivasi hetken aikaa, mutta senkin suhteen pääsin vähällä. Onneksi.
Täydellinen elämäntaparemontti
Myös tynkä parani Jannen mukaan odotettua nopeammin.
– Myös tyngän muotoilu onnistui hyvin ja kiitos tästä kuuluu ensisijaisesti apuvälineteknikko Pekka Keski-Orvolalle. Yhteistyö proteesintekijän kanssa on ensiarvoisen tärkeää ja minun kohdalla kaikki sujui todella mallikkaasti. Sain proteesin käyttöön jo vuoden 2017 lopulla eli vain pari kuukautta amputaatiosta, Janne kiittelee vuolaasti.
Proteesin käyttöön ottoa Janne kuvailee hämmennyksen sekaiseksi onnen tunteeksi.
– Olihan se mieletön fiilis, kun sai monen vuoden jälkeen pistää jalkaan oikeat kengät. Oikea asenne auttoi myös liikkeelle lähdössä. Jo kolmantena päivänä seisoin tukevasti jaloillani, ilman minkäänlaista tukea. Siitä oli kohtalaisen helppo ottaa myös ensimmäinen, mutta todella mieleenpainuva ensiaskel.
Pitkiin kävelylenkkeihin ei Jannella riittänyt alussa kuitenkaan kunto.
– Ajattelin, että nyt kun miehellä on toimivat ja terveet jalat, niin niihin täytyy saada myös voimaa. Samalla päätin tehdä täydellisen elämäntaparemontin. Muutin ruokavaliota ja ryhdyin kohentamaan kuntoa.
Ensitöikseen Janne haki naapurissa asuvalta anopiltaan joutilaaksi jääneen kuntopyörän ja laati yksinkertaisen kunto-ohjelman.
– Päivä alkoi 45 minuutin kuntopyöräretkellä ja vasta sen jälkeen söin aamiaista. Keväällä hyppäsin myös polkupyörän satulaan ja ryhdyin tekemään muutaman kerran viikossa noin 20–30 kilometrin pituisia lenkkejä. Alkuvaiheessa kävin säännöllisesti myös fysikaalisessa, joten eiköhän tässä olla jo pikkuhiljaa niin ranta- kuin työkunnossakin, 17 kiloa keventynyt Janne kertaa tyytyväisenä.
Kommentoi Facebookissa