HÄIRIKÖINTI Nivalassa on poliisille tullut heinäkuun aikana lähemmäs parikymmentä hälytystä, joissa keskustassa asuvat ihmiset valittavat mopojen ja moottoripyörien häiritsevistä ajamisesta. Silmiin pistävää ilmoituksissa on se, että kyseiset ajoneuvot on yleensä mainittu kilvettömiksi ja kovaäänisiksi.
Kun poliisi on saapunut paikalle häiriöitä selvittämään, on useasti käynyt niin, että häiriön aiheuttajat ovat tulleet keulimaan poliisiauton ympärille, yrittäen haastaa poliisia takaa-ajoon. Poliisi ei ole provosoitunut, vaan on yrittänyt hoitaa häiriöiden poistamista ja selvittelyjä sillä kalustolla, mikä milloinkin on ollut saatavilla.
Sunnuntai-iltana Tarhinkujalla Kyösti Kallion ala-asteen pihassa klo 22.30 jälkeen sattui poliisin pelkäämä tapahtuma. Pihassa portaiden vieressä seisoskelleen ulkopaikkakuntalaisen 16-vuotiaan tytön vierestä kurvasi liian läheltä kaksipyöräisen nuori kuljettaja sillä seurauksella, että jokin mopon tai moottoripyörän ulkoneva osa osui tyttöä oikean nilkan seudulle aiheuttaen loukkaantumisen.
– Poliisi vetoaa nuorten vanhempiin, jotta edesvastuuton ajelu Nivalan keskustassa saadaan kuriin ennen kuin sattuu se isompi peruuttamaton vahinko. Lisäksi poliisi pyytää vanhempia hoitamaan vanhemmuuteen liittyvät vastuunsa ja tarkistamaan jälkikasvunsa moottoroidun kaluston ja estämään laittomilla ja myös laillisilla vehkeillä häiritsevät ja piittaamattomat ajelut Nivalan keskustassa ja muualla yleisillä teillä ja alueilla, kenttäjohtaja Kari Kallunki kertoo tiedotteessa.
Tyttö vietiin ambulanssilla päivystykseen saamaan ensiapua ilmeisen vakavasti loukkaantuneeseen nilkkaansa. Vahingon aiheuttaja oli poistunut kiireellä paikalta, jäämättä selvittämään aiheuttamaansa vahinkoa. Kulkuneuvon väri oli mahdollisesti vaaleanpunainen, mutta tiedot väristä olivat ristiriitaiset.
Paikalle hälytetty ensihoito ja poliisi tapasivat paikalta ainoastaan loukkaantuneen tytön. Silminnäkijät olivat poistuneet paikalta ja poliisin oltua heihin yhteydessä ei saatu tietoa kaksipyöräisen kuljettajan henkilöllisyydestä, vaikka poliisi epäilee vahvasti sen olleen heidän tiedossaan. Myös annetut tuntomerkit olivat epämääräiset.
Poliisi pyytää ensisijaisesti asianosaisen vahinkoa aiheuttaneen henkilön ilmoittautuvan Ylivieskan palvelupäivystykseen maanantaina, keskiviikkona tai perjantaina klo 10-14 numeroon 0295 416409. Lisäksi kaikki muut asiasta ja syyllisestä tietävät voivat ilmoittaa asiasta samaan numeroon tai Oulun poliisilaitoksen vihjenumeroon 0295 416194 tai sähköpostiin vihjeet.oulu@poliisi.fi.
Lue myös: Mopo ja moottoripyöräilijä pakenivat poliisia – kummatkin kuljettajat saatiin kiinni
Kommentoi Facebookissa