JÄÄKIEKKO Oulun Kärpät tiedotti torstaina tehneensä yksivuotisen sopimuksen hyökkääjä Marko Anttilan kanssa. Suomen kansan rakastama kultasankari ”Mörkö” siirtyy Ouluun Tampereen Ilveksestä.
Anttila, 37, on jääkiekkoilijana varsin erikoinen tapaus. 203-senttinen Lempäälän jätti nousi uransa huipulle vasta päälle kolmikymppisenä.
Viime vuosina hän on ollut Leijonien arvokisamenestysten symboli. Vuoden 2019 MM-kisoissa Anttila teki pudotuspeleissä neljä merkittävää maalia, jotka auttoivat Leijonat sensaatiomaiseen MM-kultaan.
Anttila oli 2021 MM-kisoissa voittamassa hopeaa Leijonien hävittyä finaalissa Kanadalle jatkoajalla. Ja tänä vuonnahan Anttila oli voittamassa kultaa sekä Pekingin olympialaisissa että Tampereen MM-kisoissa. Hannes Björnisen tekemässä olympiakullan ratkaisseessa maalissa Anttila kunnostautui syöttäjänä.
Seurajoukkuetasolla Anttila kiekkoili viime vuodet KHL:ssä Jokereissa. Venäjän raakalaismainen hyökkäyssota Ukrainassa lopetti Jokereiden KHL-sirkuksen ja Anttila pelasi kevään Ilveksessä.
Ilveksen pronssia voittaneessa joukkueessa Anttila ei loistanut. Mutta MM-kisoissa hän oli jälleen erittäin hyvä. Puolivälieräottelussa Slovakiaa vastaan hän teki kaksi tärkeää maalia.
Anttila on eräänlainen jääkiekon tuhkimotarina. Kokonsa puolesta hänellä ei pitänyt olla edellytyksiä Leijonien kansallissankariksi.
Anttilan huikeaa Leijona-uraa on tietysti auttanut suomalaisten NHL-huippujen poissaolo maajoukkueesta. Jos NHL olisi päästänyt pelaajansa Pekingin olympialaisiin, olisi ollut hyvin todennäköistä, ettei Anttila olisi olympiajoukkueeseen mahtunut.
Joka tapauksessa Anttila on ollut kaatamassa arvoturnauksissa kovan tason joukkueita. Hän on kolmen kullan urotöidensä myötä Suomen jääkiekkohistorian legendaarisimpia pelaajia.
Kärpille Anttila on tulevalla kaudella hieno markkinointivaltti.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Tyttöleijonille MM-pronssia – kaksi suurlupausta iskussa
Kommentoi Facebookissa