Muistatko kun takaroiskeläpät poistettiin – tuulilasivahingoista tuli riesa kevätteillä

Tuulilasien vaihtokulut ovat kasvaneet erilaisten tunnistimien sekä vaihdon yhteydessä tehtävien säätötöiden vuoksi.

Tuulilasien vaihtokulut ovat kasvaneet erilaisten tunnistimien sekä vaihdon yhteydessä tehtävien säätötöiden vuoksi. (Kuva Fotolia)

Vahinkomäärät ovat kasvaneet viime vuosina, erityisesti kivien sekä nastojen iskemät.

LIIKENNE Auton ikkunaan liikenteessä lentänyt kivi tai muu esine voi aiheuttaa tuulilasiin särön ja pahimmillaan halkeaman. Tuulilasivauriot aiheutuvat yleensä kiven tai nastojen iskemistä. Auton tuulilaseihin kohdistuvia vaurioita korvattiin vakuutusyhtiöissä vuonna 2015 yli 111 000 tapausta. Vuonna 2016 määrä oli noussut 129 000 kappaleeseen.

Lasivahinkojen määrän kasvua selittävät talvirenkaiden kuvioiden lisääntyminen, roiskeläppien poistuminen, tieverkon kunto ja kattavien autovakuutusten yleistyminen.

– Takaroiskeläppien poistuminen on lisännyt kivien sekä varsinkin keväisin ja syksyisin nastojen iskemiä. Lisäksi tieverkoston ”rapautuminen” routavaurioineen on yksi tuulilasivaurioita lisäävä tekijä, kertoo tuotepäällikkö Henna Saarelainen LähiTapiola Vahinkovakuutuksesta.

Myös leudot talvet vaikuttavat, kun talvirenkailla ajetaan enemmän paljailla teillä.

– Paljaalla tiellä nastoja irtoaa sekä nykyään yleistyneet kitkarenkaat nostattavat herkemmin ilmaan tien pinnassa olevia kiviä ja irronneita nastoja,

Uudemmissa autoissa tuulilasi on osa auton korikehikkoa, minkä vuoksi lasin korjaaminen nopeasti on yhä tärkeämpää. Rikkinäinen tuulilasi on aina turvallisuusriski. Se voi pahimmillaan vaikuttaa esimerkiksi turvatyynyjen toimivuuteen.

Tuulilasien vaihtokulut ovat kasvaneet erilaisten tunnistimien sekä vaihdon yhteydessä tehtävien säätötöiden vuoksi. Korvattavien tuulilasivahinkojen määrän kasvuun vaikuttaa osaltaan myös se, että yhä useammalla suomalaisella on autovakuutuksessa mukana lasivakuutus.

– Lasivakuutuksesta korvausta haettaessa asiakkaalta ei peritä omavastuuta, kun ajoneuvon lasi paikataan. Ihmiset ovat siksi myös valppaampia hakemaan korvauksia, kertoo puolestaan LähiTapiola Vahinkovakuutuksen moottoriajoneuvovakuuttamisen johtaja Tapani Alaviiri.

Tuulilasin iskemää voi estää leviämästä halkeamaksi kuivaamalla ja puhdistamalla iskemäkohta sekä laittamalla rikkoontuneen kohdan päälle teippi estämään lian pääsy. Myös auton sisäilman puhaltimet kannattaa kääntää pois tuulilasista, sillä lämmönvaihtelut voivat levittää halkeamaa.

Kommentoi Facebookissa