MURSU Ruokavirastoon tutkittavaksi toimitettu suomalaisia hämmästyttänyt ja Villieläinsairaalaan kuljetuksen yhteydessä menehtynyt mursu oli ruumiinavauksen perusteella huomattavan alipainoinen ja vakavasti nälkiintynyt aikuinen naaras.
Mursulla oli enää erittäin vähän rasvakudosta ja sen koko ruuansulatuskanava oli lähes tyhjä. Jatkotutkimuksissa selviää kärsikö mursu nälkiintymisen lisäksi muista vaivoista tai sairauksista. Ruumiinavauksen perusteella ei kuitenkaan todettu selviä merkkejä tarttuvista eläintaudeista, näidenkin osalta tehdään vielä jatkotutkimuksia. Lopullisten tutkimustulosten valmistumisessa kestää useita viikkoja.
Heinäkuussa Haminassa ja Kotkassa liikkunut mursu päätyy Helsingin yliopiston Luonnontieteelliseen Luomus-keskusmuseoon. Mursun nahka ja luuranko luovutetaan museon kokoelmiin. Muut ruumiinosat toimitetaan Honkajoen käsittelylaitokseen hävitettäväksi normaalin käytännön mukaisesti.

Mursu tulee konservoituna esille yleisönäyttelyyn. Mursusta saatujen DNA- ja muiden näytteiden avulla tiedetään pian lisää mursun taustasta ja elinympäristöstä. Mursun kudosta ja DNA:ta tallennetaan Luomuksen genominäytekokoelmaan, mikä mahdollistaa geneettisen tutkimuksen.
Mursun nahan, luiden ja DNA:n avulla pystytään arvioimaan eläimen ikä, lähimmät geneettiset sukulaiset ja saadaan tietoa sen elinympäristöstä.
– Luomuksessa mursu tulee säilymään parhaalla mahdollisella tavalla ja se on tutkijoiden käytettävissä. Mursu on herättänyt paljon huomiota, ja siksi eläin tullaan konservoimaan yleisönäyttelyyn tarinansa kera, kertoo eläintieteen yksikön johtaja Pasi Sihvonen.
Luonnontieteellisen keskusmuseon kokoelmissa on ennestään kaksi mursun luurankoa 1840-luvulta. Näistä toinen on yleisön nähtävillä. Lahjoittajaksi mainitaan amiraali Arvid Etholén, joka oli venäläisamerikkalaisen kauppakomppanian johtaja eli ”Alaskan kuvernööri” 1840-luvulla.
Museo arvioi, että Haminan mursu on merkittävä lisä Luomuksen kokoelmiin.
Lue myös: Menehtyneelle mursulle suoritetaan ruumiinavaus – ei erityistä syytä epäillä tarttuvaa eläintautia
Kommentoi Facebookissa