Mustalla spraymaalilla vartalomaalatun 16-vuotiaan pojan tapaus – alustava kuolinsyy viittaa myrkytykseen

Panadol Forte on tavanomainen särky- ja kuumelääke, joka lievittää kipua ja alentaa kuumetta.

Panadol Forte 1g on tavanomainen särky- ja kuumelääke, joka lievittää kipua ja alentaa kuumetta. (Kuva Kari Kallonen)

Loimaalainen nuorukainen kuoli keskiviikkona Turun yliopistollisessa keskussairaalassa.

MYRKYTYS Lounais-Suomen poliisi vahvistaa, että 16-vuotias loimaalainen poika kuoli keskiviikkona 27.12. Turun yliopistollisessa keskussairaalassa oltuaan tehohoidossa viime viikon perjantaista alkaen. Poika tuotiin sairaalaan ambulanssilla loimaalaisesta yksityisasunnosta.

Poliisille on selvinnyt, että kuollut poika oli ennen hoitoon joutumistaan alkuviikosta tiistai-illalla 19.12. viettänyt aikaansa tuttavansa kanssa. Kyseisen 24-vuotiaaan loimaalaisen miehen kanssa poika oli nauttinut päihteitä, muun muassa tuttavan autotallissa.

Poliisi kertoo, että tiistaina illalla poika oli saanut päähänsä erikoisen ajatuksen sprayata itsensä mustaksi. Poika oli sitten spraymaalilla maalannut koko vartalonsa mustaksi itse. Tiistain jälkeen poika on viettänyt aikaansa eri tuttavien luona aina perjantaihin asti.

Menehtynyt 16-vuotias nautti tiistaista keskiviikkoiltaan sekä yöhön alkoholia ja lääkeaineita, ilmeisesi Panadol Forte 1g -lääkettä. Panadol Forte on tavanomainen särky- ja kuumelääke, joka lievittää kipua ja alentaa kuumetta. Nautittujen lääkkeiden määrästä ei poliisilla ole tarkkaa tietoa, mutta määrä on ollut todella runsas, yli päivittäisen raja-arvon.

Torstain jälkeen poika on alkanut voida pahoin ja perjantaina hänen kuntonsa heikkeni siihen pisteeseen, että pojan äiti tilasi ambulanssin. Poika vietiin TYKS:n yhteispäivystykseen, missä hänen kuntonsa melko pian romahti ja hänet siirrettiin teho-osastolle. Poika oli hoidettavana teho-osastollalla perjantai-illasta keskiviikkoaamuun, jolloin hän kuoli.

Alustava kuolinsyy viittaa myrkytykseen, jonka syynä on nautittu lääkeaine, todennäköisesti Panadol. Pojan sisäelimet ja lähinnä maksa olivat kärsineet vakavia vaurioita. Tässä vaiheessa poliisi jatkaa asian tutkintaa kuolemansyyn selvittämisenä, varmuus asiaan saadaan erilaisten kokeiden jälkeen.

Tulosten saamiseen voi mennä kuitenkin kuukausia. Loimaalaista 24-vuotiasta ei tässä vaiheessa epäillä mistään rikoksesta. Poliisi ei tiedota tapahtuneesta tämän enempää.

Kommentoi Facebookissa