TAKSIT Taksitoiminta on herättänyt viime aikoina keskustelua mediassa. Helsingissä toteutettiin perjantaina 06.11.2026 taksiliikenteen yhteisvalvonta, jonka aikana tarkastettiin yhteensä 43 taksia. Valvontaiskun suorittivat yhteistyössä Helsingin poliisi, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Lupa- ja valvontavirasto, Verohallinto ja Suomenlahden merivartiosto
Puutteita havaittiin 20 taksissa. Poliisi kirjoitti 10 sakkoa ja lisäksi määrättiin liikennevirhemaksuja. Eniten puutteita havaittiin yrityksen ja kuljettajan tietojen esittämisessä sekä ajopäiväkirjan pidossa. Lisäksi havaittiin useita puutteita liikennelupien välittömässä esittämisessä.
Tarkastetuista ajoneuvoista kaksi oli rekisteröimättä luvanvaraiseen käyttöön, mutta kaikilla tarkastetuilla takseilla oli voimassa olevat liikenneluvat. Valvontaa suoritettiin poimimalla ajoneuvoja tarkastukseen muun liikenteen joukosta sekä taksitolpilta.
Havaitut rikkeet tai puutteet:
- Kuljettajan nimi ei ollut matkustajan nähtävillä 13 kpl
- Luvanhaltijan nimi ja yhteystiedot eivät olleet matkustajan nähtävillä 13 kpl
- Taksiliikennöintiin oikeuttavaa asiakirjaa ei ollut esittää välittömästi 7 kpl
- Ajopäiväkirjaa ei ollut esittää/oli puutteellinen 14 kpl
- Rekisteröimättä luvanvaraiseen liikenteeseen 2 kpl
- Taksivalaisin puuttui 3 kpl
- Hintatiedot puuttuivat 5 kpl
- Taksinkuljettajalla ei taksinkuljettamiseen oikeuttavaa ajolupaa 1 kpl
Monen viranomaisen yhteisvalvonta on osoittautunut tehokkaaksi tavaksi valvoa taksiliikennettä. Kuljettajat, joilla asiat ovat kunnossa, pääsevät jatkamaan matkaa ilman viivytystä.
– Liikennevirhemaksuja määrättiin useita taksivalaisimen puuttumisesta, mitä ei aiemmin ole tullut vastaan tässä mittakaavassa. Lisäksi liikennevirhemaksuja määrättiin myös kuljettajan nimen tai liikenneluvan haltijan nimen ja yhteystietojen näkymättömyydestä matkustamossa, kommentoi ylikonstaapeli Ilari Vilen Helsingin poliisilaitokselta.
Liikenneturvallisuuden näkökulmasta todettuna ajoneuvokalustosta pääosa oli kuitenkin hyväkuntoista ja liikennekelpoista. Kaikkineen valvonnassa havaittiin silti paljon pieniä puutteita.
– Kyse on luvanvaraisesta ammattiliikenteestä ja sen myötä osaaminen ja välineistän kunnon pitää olla ammattimaisella tasolla, Vilen toteaa.
Taksiliikenteen harjoittamiseen liittyy lukuisia velvoitteita, joiden noudattamista valvovat useat eri viranomaiset omien tehtäviensä ja toimivaltuuksiensa mukaisesti.
– Tällä kertaa valvonnassa havaittiin edelleen puutteita tietojen esittämisessä. Jo yksittäinenkin havaittu puute voi antaa aihetta toiminnan laajempaan tarkasteluun, painottaa erityisasiantuntija Tiina-Liisa Ruotsalainen Traficomista.
Ruotsalainen muistuttaa, että taksimatkustajalla on oikeus saada selkeä tieto siitä, mikä yritys palvelua tarjoaa ja kuka ajoneuvoa kuljettaa. Kyse ei ole uudesta vaatimuksesta, vaan taksiliikenteen harjoittamisen perusvelvoitteesta, jonka noudattamisen tulisi olla itsestään selvää.
Lue myös: Taksimies huijasi hyvinvointialuetta – tekaistuja laskuja 45 000 eurolla

Kommentoi Facebookissa