MV-LEHTI Helsingin käräjäoikeus on tuominnut tänään MV-lehden perustajan Ilja Janitskinin yhden vuoden ja kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Toimintaan liittyviä tekoja on kaikkiaan 16, kolme syytekohtaa hylättiin.
Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi Johan Bäckmanin yhden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. MV-lehden keskustelufoorumin ylläpitäjänä toiminut henkilö sai kolmen kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen. Yhden vastaajan osalta syyte hylättiin.
Käräjäoikeus katsoo Janitskinin olleen vuodesta 2014 tammikuuhun 2018 MV-lehden ja Uber Uutisten omistaja, päätoimittaja, vastaava toimittaja sekä niiden sisällöstä vastannut henkilö. Korvauksia ja hyvityksiä Helsingin käräjäoikeus määräsi Janitskinin ja kahden muun tuomitun maksamaan yhteensä 136 000 euroa.
Asianomistajista Sanoma Media Finland Oy:lle määrättiin maksettavaksi tekijänoikeuslain mukaisia hyvityksiä 75 000 euroa korkoineen. Kun mukaan otetaan oikeudenkäyntikulut, maksettavaa kertyy tuomituille kaikkiaan lähes 240 000 euroa.
Käräjäoikeus kuvailee tuomion tuonutta taustaa seuraavasti:
”MV-lehdessä on julkaistu lukuisia asianomistajia loukkaavia sekä rasistisia kirjoituksia. Kirjoitukset ovat sisältäneet valheellisia tietoja ja halventavia vihjauksia sekä henkilöiden yksityiselämään liittyviä arkaluonteisia asioita. Näiden kirjoitusten julkaisemisella ei ole ollut sananvapauden näkökulmasta mitään julkista intressiä tai muutakaan hyväksyttävää syytä. Kirjoitukset ovat leimanneet ja halventaneet asianomistajia äärimmäisen loukkaavalla tavalla.”

Käräjäoikeuden mukaan kysymys on ollut niin olennaisista kunnian loukkaamisista, että sananvapauteen puuttuminen on ollut niihin nähden perusteltua.
”Toiminnan motiivina on ollut henkilöiden maineen tuhoaminen ja ammattitaidon kyseenalaistaminen julkisuudessa. Käyttämällä toiminnassa verkkojulkaisuja, on asianomistajiin kohdistunut toiminta pyritty joukkoistamaan siinä myös onnistuen. Teot ovat olleet erittäin vahingollisia.”
Johan Bäckmanin osalta kyse on Ylen toimittaja Jessikka Aroon kohdistuneesta törkeästä kunnianloukkauksesta, yllytyksestä törkeään kunnianloukkaukseen sekä vainoamisesta. Vainoamisen taustalla olivat Aron kirjoittamat artikkelit Venäjän informaatiovaikuttamisesta ja trollitehtaista. Bäckman on saanut aikaan sen, että myös muut ovat alkaneet häiritä Aroa.
Jessikka Aro määrättiin saamaan Janitskinilta 35 000 euroa kärsimyskorvauksia korkoineen. Myös Bäckman joutuu maksamaan Arolle korvauksia noin 22 000 euroa. Oikeudenkäyntikuluja Arolle korvataan noin 25 000 euroa.
MV-lehdessä on oikeuden mukaan tämän lisäksi suhtauduttu täysin piittaamattomasti sekä salassapitosäännöksiin että rahankeräystä ja rahapelejä koskevaan sääntelyyn. Janitskinin puolustusasianajajan noin 20 000 euron suuruinen palkkio maksettiin valtion varoista.
Kommentoi Facebookissa