RADIO Pitkän linjan muusikko, Kolmas nainen -yhtyeen riveissä lukuisia hittejä luonut Pauli Hanhiniemi sai viime keskiviikkona yllättävän viestin.
– Konstit on monet, sano häntä, kun koiraa heilutti. Mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu? Hanhiniemi kyseli.
Saamansa tarjouksen hän oli liittänyt kuvakaappauksena viestikentästään.
”Hei. Muutan hieman eilistä tarjoustani. Mä tarjoan äänestyspalvelua pientä lahjoitusta vastaan.”
Eräs henkilö lupasi Hanhiniemelle radiosoittoja, ne taattaisiin kappaleen nostamisella kymmenen joukkoon äänestyslistalla. Kolmen kärki tai sijoitus listaykkösenä maksaisi hieman enemmän. Hanhiniemi ei sosiaalista mediaa kuohuttaneeseen koukkuun tarttunut.
”Sori vaan, mulle on ihan sama noi listasijoitukset, mutta kiitos tiedosta, että kuinka näitä yritetään manipuloida.”
Radioasemaa tai listaa ei Hanhiniemi paljastanut, mutta se selvisi perjantaina, kun sisältöjohtaja Johannes Saukko julkaisi avoimen kirjeen Suomipop Top-10 -listan yhteydessä. Äänestysohjeissa luvataan, että ”10 eniten ääniä saanutta biisiä soitetaan arkisin klo 19 Radio Suomipopilla. Viikon top 10 soitetaan kanavalla sunnuntaisin klo 18”.
– Tietoomme on tullut taho, joka pyrkii manipuloimaan äänestystulosta ja kauppaa artisteille ääniä listalle rahaa vastaan. Tutkimme väärinkäytöksiä ja poistamme listalta kappaleet, joiden yhteydessä on syytä epäillä yritystä äänien sääntöjenvastaiseen tehtailuun, Saukko ilmoittaa.
Miljoonakorvauksia maailmalla
Rahalla radioon pääsemisestä liikkuu paljon huhuja, mutta ilmiö ei ole mitenkään outo musiikkimaailmassa. Musiikkiteollisuus lahjoi aikoinaan radiotoimittajia saadakseen omat musiikkikappaleensa soimaan eetterissä, toimintaa kuvaava termi tunnetaan nimellä payola.
Maksut olivat laillisia Yhdysvalloissa aina vuoteen 1960 asti. Tuolloin korruptiota koskeneessa tutkinnassa ilmeni 255 DJ:n eri puolilla maata ottaneen lahjuksia, tuomion tulojen ilmoittamatta jättämisestä verotuksessa sai ainoastaan Rock and Roll Hall of Fameen nimetty Alan Freed vuonna 1962.
Tehokas markkinointitapa ei kuitenkaan kadonnut minnekään. Vuonna 2006 tutkittiin muun muassa Jennifer Lopezin, Jessica Simpsonin ja Celine Dionin kappaleiden saamia radiosoittoja. Uusien syytteiden johdosta suurista levy-yhtiöistä Universal Music Group maksoi korvauksia 12 miljoonaa dollaria, Sony BMG 10 miljoonaa ja Warner Music Group 5 miljoonaa dollaria.
Radioketjujen maksettaviksi langetetut korvausmaksut olivat lähes 20 miljoonaa dollaria ja ne joutuivat luovuttamaan lähetysaikaa 4 400 tuntia paikallisille artisteille sekä itsenäisille levy-yhtiöille.
Langettava tuomio Suomessa
Suomessa suurin ja kaunein radio on Yleisradio, kaupalliset radiokanavat ovat keskittyneet kahdelle ketjulle. Nelonen Median hallussa on seitsemän kanavaa – Suomipop, Helmi, Radio Rock, Aalto, Loop, Groove FM ja Metro Helsinki – kahdeksan kanavaa on Bauer Medialla – Nova, Iskelmä, Kiss, Radio City, NRJ, Nostalgia, Pooki ja Play. Lisäksi Suomessa toimii itsenäisiä kaupallisia paikallisradioita.
Toimituksen hallussa on tarjoukset muutaman vuoden takaa kahdelta radiokanavalta, jotka kuuluvat molempiin suuriin ketjuihin. Tarjousten mukaan artistin kappaleen saisi kanavan voimasoittoon, eli sille taattaisiin tietty määrä soittokertoja vuorokaudessa. Tai albumi voitaisiin esitellä ensisoitossa niin, että levyn kaikki kappaleet soitettaisiin radiossa. Ja kaikki tämä puhdasta markkinointirahaa vastaan.
Radio Aalto, joka ei ollut kumpikaan edellä mainituista kanavista, sai vuonna 2014 Julkisen sanan neuvoston langettavan tuomion piilomainonnasta ja journalistisen riippumattomuuden rikkomisesta. Kanava vaihtoi päivän ajaksi nimensä Jenni Vartiaisen uuden levyn mukaan Terra-nimiseksi ja esitteli laajasti levyn sisältöä. Koko ohjelma perustui kaupalliseen yhteistyöhön Warner Music Finlandin kanssa.
”Yksittäinen tuote sai tällä tavalla poikkeuksellista ja mainosmaista näkyvyyttä. Kanavan oman ilmoituksen mukaan kysymys oli uuden tuotteen lanseeraamisesta ja yhteistyöstä levy-yhtiön kanssa. Tämä olisi pitänyt kertoa kuulijoille.”
”Kappale kuullaan aina puolelta”
Rahalla radiosoittojen ostaminen ei ole rikollista, mutta sen eettisyys voidaan kyseenalaistaa, jos asiasta ei avoimesti kerrota. Listasijoituksia on pyritty manipuloimaan kautta aikain, perinteisessä metodissa oman kylän pojan levyn kävivät ostamassa äiti, serkku ja serkun koira.
Mutta onpa sellainenkin kukkanen putkahtanut, jossa suuren levy-yhtiön bändi nousi aikoinaan Suomen virallisen singlelistan ykköseksi sillä, että kappaletta jaettiin ilmaiseksi lataussivustolla. Apulanta-yhtyeen entinen basisti, nykyinen elokuvaohjaaja Tuukka Temonen ihmetteli myös, kuinka oli edes mahdollista, että Robinin lanseerauksessa musiikkivideota olisi katsottu Youtubessa yli miljoona kertaa vain kahdessa yössä.
Soittolistat ovat menettäneet yhteiskunnallisen merkityksensä, sillä ne eivät enää kuuntele herkällä korvalla radion ääressä olevia. Pahimmassa tapauksessa ne perustuvat yhden musiikkipäällikön henkilökohtaiseen mielipiteeseen, ja parhaimmassa kuuntelija saa äänestää 30 listakappaleen joukkoon ainoastaan yhden ennalta määrätyn uuden kappaleen.
Kun J. Karjalainen oli radiohaastattelussa myyntilistojen kolmoseksi nousseen albuminsa Lännen-Jukka tiimoilta, katsoi musiikkipäällikkö levyn kappaleet liian epäkaupallisiksi radioon. Soitettiin sitten Doris.
Radiojuontaja kertoo nyt vietettävästä Kaija Koo -viikonlopusta:
”Perjantaina klo 18 lähtien esittelyssä uusi Sinun naisesi -levy. Kappaleita tulee kuultavaksi aina puolelta. Lauantaina Kaijan uuden levyn musiikkia kuullaan 8-14 välillä aina puolelta, paitsi klo 16-18 välillä on vuorossa tiiviimpi kuuden biisin kokonaisuus, eli silloin superisti enemmän Kaijaa! Sunnuntaina uuden levyn kappaleita kuullaan taajuudella 10-24 välillä puolelta.”
Kaija Koo on hyvä artisti, mutta aikataulu on samanlainen kuin radiomainoskampanjoissa. Jostain kummasta syystä mieleen nouseekin ajatus, että radion sekä levy-yhtiön markkinointiosastot ovat jälleen löytäneet toisensa.
- Kirjoittaja on toiminut sekä radiossa että musiikkituottajana. Pauli Hanhiniemen viestistä ensimmäisenä kertoi Kaaoszine.
Kommentoi Facebookissa