MUSIIKKI Siitä on lähes täsmälleen kymmenen vuotta. Legendaarinen rockyhtye The Who esiintyi 9.7.2007 Hartwall Areenalla. Edellisen kerran yhtye oli vieraillut Suomessa 40 vuotta aikaisemmin, 30.4.1967. Paikka oli silloinkin jäähalli, reilua puolta vuotta aikaisemmin valmistunut kiekkopyhättö Helsingin Nordenskiöldinkadulla.
– Oliko joku teistä meidän keikallamme silloin? The Whon solisti Roger Daltrey naurattaa yleisöä.
– Me soitimme samalla keikalla, vieressäni oleva mies kuiskaa korvaani.
Mies oli Kim Brown, The Renegadesin solisti. Hän kuiskasi, koska kurkkusyöpä oli vienyt äänen. Kim kertoi, että The Who hajotti tavaramerkkinsä mukaisesti esiintymisensä lopuksi kaiutinkaapit ja vahvistimet. Ne kuuluivat keikan kolmannelle bändille, suomalaisyhtyeelle, jonka jäsenten alahuuli oli hieman tärissyt.
Ennen kuin he saivat The Whon sponsorilta Marshallilta tuliterät uudet laitteet. Kim ei muista enää yhtyeen nimeä, mutta se oli Lords.
Cadillac ampaisi listaykköseksi
Kim Brown oli syntynyt Birminghamissa sodan jälkeen, vuonna 1945. Hän perusti vuonna 1960 The Renegadesin, 15-vuotiaana. Neljä vuotta myöhemmin yhtye päätyi Suomeen tulevan managerinsa Leo Heinosen kutsumana.
Kun muut brittibändit kuten The Beatles keikkailivat Saksassa, Renegadesin ensiesiintyminen oli Stockmannin tavaratalossa. Bändi esiintyi Yhdysvaltain sisällissodan aikaisissa univormuissa ja syksyllä 1964 äänitetty ensimmäinen single Cadillac ampaisi listaykköseksi.

Kappale muistuttaa paljon Vince Taylorin kappaletta Brand New Cadillac, ja joissain maissa tekijänoikeudet on jaettu sekä Taylorille että neljälle Renegadesin jäsenelle. Kim Brown kiistää itse kuulleensa Taylorin kappaletta ennen Cadillacin äänittämistä.
– Jos jotain oli kopioitu, niin se oli tapa kuinka Jerry Lee Lewis vei laulunsa tuskin kuultavalle äänenvoimakkuudelle, ja sen jälkeen räjäytti yleisön jäykkyyden. Loistava lavakappale, mutta taiteellisesti melodia tai sanoitus on olematon. Mutta sama koskee myös Be Bob A Lulaa, eikö niin?
Kappaleita Kaurismäen elokuvissa
Yhtye teki myös haastavampia kappaleita, kuten Aki Kaurismäen Le Havre -elokuvassa kuultava Matelot. Kim muistaa tarkalleen kappaleen synnyn.
– Olin yksin kotonani Birminghamissa, pian Renegadesin ensimmäisen Suomen kiertueen jälkeen. Renegadesin ensimmäisen kiertueen missään. Ainakaan kauempana kuin Blackpool.
Kimin äiti Norah oli kirjoittanut suosikkirunojaan mustaan nahkakantiseen kirjaan. Yksi Kimin suosikeista oli Sir Henry Newboltin Drake´s Drum, ja toinen John Masefieldin Sea Fever, joka alkaa sanoilla I must go down to the seas again. Kim kertoo hakeneensa samaa tunnelmaa, laulu on käännetty suomeksi Topi Sorsakosken ja Agentsin versiona nimellä Yksinäinen merimies.
– Laulun menestys oli alkusysäys minulle melodioiden etsimisessä, se sai minut ymmärtämään, että kohtalaisen villille rock and roll -yhtyeelle oli uskottavaa balladien esittäminen.
Kim antaa tunnustusta myös Renegadesin rumpalille Graham Johnsonille, jonka suosikki noihin aikoihin oli Shadowsin ensimmäinen rumpali Tony Meehan, ja se luultavasti heijastuu alkuperäisessä levytyksessä jonka voit kuulla tästä.
Näin syntyi ikivihrein melodia
Kim Brownin ikivihrein kappale on kuitenkin My Heart Must Do the Crying, jonka Danny levytti Renegades taustallaan käännösversiona nimellä Salattu suru. Kim kertoo, että kappale tuo hänelle edelleen hymyn huulille.
– Kuinka maailmaa tietävä luulinkaan olevani! Olin hädin tuskin lopettanut kouluni, minulla ei ollut yhtään vakavaa suhdetta josta olisin voinut kertoa ja silti siinä olin, kertomassa olemattomasta hylkäämisestä, lähes kestämättömästä kivusta, jossa täytyi näyttää urheaa naamaa maailmalle ja kärsiä kuin mies!
Kun Kim esitteli kappaleen yhtyeelle, basisti ja lapsuudenystävä Ian ”Natch” Mallett totesi yksinkertaisesti ”se on hitti”. Nyt Kim kertoo yrittäneensä tarkoituksellisesti sisällyttää kappaleeseen musiikillisia asioita. Tuon laulun kuulet tästä.
– Yksi niistä oli pieni kikka käyttää samaa melodiaa sekä jokaisen säestön ensimmäisessä osassa että viimeisenä joka kahdeksannen tahdin lopussa, jolloin oli mahdollisuus luoda erikoinen vaikutelma puuttuvasta rivistä. Englanninkielisessä versiossa sanat myös levittäytyvät näiden fraasien alkuun ja loppuun.

”Olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan”
The Renegades levytti Suomessa kolmessa vuodessa neljä albumia. Bändi on ikuistettu muun muassa iskelmäfilmeihin Uudet tuulet, Topralli sekä Ohimennen ja se osallistui ennen hajoamistaan vuonna 1966 vielä San Remon musiikkifestivaaleille italiankielisellä kappaleella Un Giorno Tu Mi Chercherai. Kappaleen voit kuulla tästä.
Osa yhtyeen jäsenistä jäi Italiaan, toiset palasivat Englantiin. Kim Brown tuli Italian-vuosiensa jälkeen Suomeen ja esiintyi muun muassa Back to the Sixties -tapahtumissa.
Vuonna 2005 kaavailtiin duettolevyä Kimin ja suomalaisartistien voimin, mutta kurkkusyöpä muutti suunnitelmat. Syntyi albumi ja tukikonsertti Moments With Kim Brown, jossa esiintyivät monet hänen musiikkinsa ystävät. Albumin viimeinen kappale on Kimin demoversio laulusta Stolen Moments.
Kim ei ollut katkera sairastumisestaan, itse asiassa hän totesi saaneensa Suomessa erinomaista lääketieteellistä hoitoa, joka pidensi hänen elinvuosiaan.
– Olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Lokakuun 11. päivänä vuonna 2011 Kim Brown käveli helsinkiläiseen saattokotiin, asettui sängylle lepäämään, ja nukahti ikuiseen uneen.
- Videolla The Renegades – Cadillac – Studio Live Video 1964
Kommentoi Facebookissa