MYYMÄLÄVARKAUS Hätäkeskus ilmoitti Oulun poliisin Raahen partioille tiistai-iltana myymälävarkaudesta. Partio tapasi paikalta vartijan kiinniottaman noin 40-vuotiaan naisen.
Asiaa selvitellessä kävi ilmi, että epäilty oli sovituskopissa leikannut sivuleikkureilla tuotteista hälyttimiä pois anastustarkoituksessa. Naisen hallusta löytyi sivuleikkureiden lisäksi mattoveitsi.
Naista epäillään varkaudesta ja toisen vakavaan vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta. Hänet otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä ja kuljetettiin poliisivankilaan.
Nainen ei ollut ensimmäistä kertaa asialla, sillä hänen tilillään oli jo 36 aiempaa anastusrikosta vuoden sisällä. Näistä 11 oli tapahtunut tämän vuoden puolella.

Kommentoi Facebookissa