Nainen liikkui vaarallisesti autojen seassa ajoradoilla – käveli onnettomuuden jälkeen, kuoli myöhemmin sairaalassa

Ambulanssi tavoitti naisen vasta myöhemmin ja toimitti hänet sairaalahoitoon.

Ambulanssi tavoitti naisen vasta myöhemmin ja toimitti hänet sairaalahoitoon. (Kuvituskuva Fotolia)

Kaksi autoilijaa oli Hämeenlinnanväylällä osunut autoillaan naiseen.

ONNETTOMUUS Helsingissä Hämeenlinnanväylällä sattui perjantaina 12.6.2020 noin kello 15 aikaan jalankulkijan ja kahden henkilöauton välinen onnettomuus. Tapahtumasta tuli lukuisia soittoja hätäkeskukseen.

Puhelujen perusteella naishenkilö oli jäänyt pois Volvo-merkkisen henkilöauton kyydistä Hämeenlinnanväylällä, pohjoisen suuntaan menevällä vasemmanpuoleisella ajokaistalla Haagan liittymän ja Kehä I:n välisellä tieosuudella.

Tämän jälkeen nainen oli kävellyt vaarallisesti ajoradalla autojen seassa ja lopulta ylittänyt etelän ja pohjoisen ajosuuntien väliset keskikaiteet sekä viheriön ja kävellyt etelän suuntaan meneville ajokaistoille.

Juttuvinkki: Miehet ajoivat moottoritiellä aamuyöllä väärään suuntaan – pakenevan auton nopeus jopa yli 200 km/h

Tällöin kaksi autoilijaa oli osunut autoillaan häneen. Nainen oli jatkanut paikalta kävellen. Ambulanssi tavoitti naisen vasta myöhemmin ja toimitti hänet sairaalahoitoon. Nainen menehtyi myöhemmin samana päivänä sairaalassa.

Poliisi tutkii onnettomuutta ja kaipaa tietoa autosta, jonka kyydistä nainen jäi – tietojen perusteella kyseessä oli tummanharmaa porrasperäinen Volvo V70 – sekä pienestä valkoisesta autosta ja sen kuljettajasta, joka jäi pitkäksi aikaa tapahtumapaikalle etelän suuntaan menevälle kaistalle. Myös onnettomuuden silminnäkijät voivat ilmoittaa havainnoistaan poliisille.

Edellä mainittujen autojen kuljettajat sekä silminnäkijät voivat olla yhteydessä poliisiin sähköpostitse analyysi.helsinki@poliisi.fi tai puhelimitse virka-aikana +358 295 475 381.

Lue myös: Kaksi kuljettajaa ajoi kilpaa moottoritiellä 205 km/h – toinen yritti hämätä poliisia livahtamalla takapenkille

Kommentoi Facebookissa