Naiset loistivat Salpausselällä sunnuntaina – miehet eivät niinkään

Krista Pärmäkoski on Suomen naisten hiihtomaajoukkueen selkeä ykkösnimi.

Krista Pärmäkoski on Suomen naisten hiihtomaajoukkueen selkeä ykkösnimi. (Kuva AOP)

Suomen naisten viestijoukkue hiihti Salpausselällä toiseksi. Miehet jäivät kauas kärjestä.

HIIHTO Naisten 4×5 kilometrin viesti oli suomalainen valopilkku Salpausselän kisoissa sunnuntaina. Krista Pärmäkoski ankkuroi Suomen toiseksi.

Kakkossija kotiyleisön edessä maistui voitolta, sillä Norjan ja varsinkin Therese Johaugin ylivoima oli jo hyvissä ajoin tiedossa.

Johanna Matintalo, Kerttu Niskanen ja Laura Mononen tekivät loistavaa työtä ennen Pärmäkosken ankkuriosuutta.

– Tytöt petasivat tosi hyvin paikan, Pärmäkoski hehkutti Ylellä.

Kisan ratkaisu nähtiin kolmannella osuudella, jossa Johaug painoi kaasun pohjaan ja meni heittämällä Suomen ohi. Pärmäkoski lähti ankkuriosuudelle 28,9 sekuntia Heidi Wengin takana. Maalissa ero oli Norjan hyväksi 30,3 sekuntia.

– Tiedettiin, että Johaug menee kovaa. Keskityttiin siihen, että Ruotsi pysyy takanamme. Laura hiihti järkevästi, Pärmäkoski korosti.

Pärmäkosken tehtävänä oli turvata Suomen kakkossija. Eteen oli liikaa kiinni kurottavaa, eikä toisaalta takanakaan ollut enää uhkaajaa.

– Sellaista viimeistä taistelua ei enää tarvittu, Pärmäkoski puki roolinsa sanoiksi.

Suomen miesten joukkue oli maailmancupin viestin voittotaistelussa kiinni vielä kahden ensimmäisen hiihtäjän jälkeen Salpausselällä, kunnes kaikki romahti kolmannella osuudella.

Lauri Vuorinen hiihti avausosuuden loistavasti ja Iivo Niskanen nosti Suomen kärkipaikalle toisen osuuden jälkeen.

Perttu Hyvärinen hyytyi kuitenkin täydellisesti kolmannella osuudella ja Ristomatti Hakola teki ankkurina sen, mikä oli enää mahdollista. Suomi sijoittui kotiyleisönsä edessä kuudenneksi.

– Tekemätön paikka, vähän niin kuin Lillehammerin viestissä, Niskanen kuittasi oman suorituksensa Ylen haastattelussa.

Niskanen tarkoitti tällä, että hänellä ei ollut lumipyryssä mahdollisuutta repiä enempää eroa muihin.

Niskanen oli lauantaina Salpausselän juhlittu sankari, kun hän voitti komealla tavalla 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisan.

– Vire ei ollut tänään sen kummempi kuin eilen. Ei se ollut silloinkaan posketon. Tasaista menoa, Niskanen kuittasi Salpausselän urakkansa.

Ilkka Herola ei pettänyt kotiyleisön odotuksia yhdistetyn maailmancupin hiihto-osuudella Salpausselällä. Taistelija veti jälleen kerran todellisen tykkihiihdon ja nousi lopputuloksissa kahdeksanneksi.

Herola lähti mäkiosuuden jälkeen ladulle 1.36 minuuttia Japanin Akito Wataben jälkeen. Watabe nappasi voiton, mutta ero kutistui 34,7 sekuntiin Herolaan nähden.

– Aika lähellä maksimisuoritusta. Kaikkeni tein, Herola kertoi Ylen haastattelussa.

Eero Hirvonen teki hänkin kelpo nousun hiihto-osuudella. Hän nousi kuusi sijaa 22:nneksi. Hirvonen jäi voittajasta 2.06 minuuttia.

Mäkihypyssä suomalaisittain meni surkeasti. Yksikään suomalainen mäkimies ei selviytynyt toiselle kierrokselle Salpausselän kisojen kummassakaan henkilökohtaisessa kisassa.

Sunnuntaina Jarkko Määttä oli parhaana suomalaisena 41:s. Arttu Pohjola hyppäsi kotimäessään sijalle 51. Antti Aalto oli vasta 52:s ja Niko Kytösaho 57:s.

Lauantaina joukkuemäessä Suomi sentään pääsi toiselle kierrokselle. Sijoitus oli kahdeksas.

Teksti Kari Aho ja Otto Palojärvi

Lue myös: Iivo Niskanen ja Krista Pärmäkoski villitsivät Salpausselällä – Niskanen kommentoi myös kohua

Kommentoi Facebookissa