JOHTAMISTAIDOT Väitöstutkimuksen mukaan intuitiiviset, ekstrovertit ja spontaanit naiset soveltuvat parhaiten luovien ihmisten johtajiksi
– On aika muuttaa käsityksiä hyvästä johtajasta. Insinöörityyppisiä johtajia tarvitaan, mutta heistä ei ole innovaattoreiden johtajiksi, sanoo Vaasan yliopistossa johtamisen alalta väittelevä Piia Uusi-Kakkuri.
Hänen mukaansa on ymmärrettävää, että johtajiksi valikoituvat tyypillisesti ihmiset, jotka arvostavat faktoja ja parhaita käytänteitä. Heidän johdonmukaisuutensa ja pätevyytensä herättää luottamusta.
– On kuitenkin todettu, että johtajalla on erittäin suuri vaikutus organisaatioiden ja yksilöjen luovuuteen, ja valitettavasti nämä perinteiset asiajohtajatyypit eivät loista tässä, Piia Uusi-Kakkuri sanoo.
Uusi-Kakkuri muistuttaa, että luovuus vaatii vapautta ja rohkeutta kokeilla, ehdottaa ja tehdä virheitäkin. Luovuutta tukevan johtajan on taas oltava yllättävä, inspiroiva ja positiivisesti kyseenalaistava.
– On helppo puhua innovaatioiden tärkeydestä ja kertoa tukevansa luovuutta, mutta kokouksissa sorrummekin todistelemaan pätevyyttämme osoittamalla ideoiden puutteet, kritisoimalla ja vaatimalla lisää perusteluja sen sijaan, että lähtisimme uteliaana jalostamaan ideoita ja jopa hulluttelemaan ideoiden kanssa, vaikka se ei lopulta johtaisikaan mihinkään, hän sanoo.
Väittelijän mukaan sitkeät innovaattorit vievät ideansa maaliin saakka, mutta ilman tukea jäädessään tekevät sen yrittäjinä tai etsivät paikan, missä tukea on saatavilla. Luova ihminen voi jäädä tehtäväänsä, mutta jättää jatkossa ideansa jakamatta, jos hänen aiemmat ehdotuksensa on tyrmätty ja pahimmassa tapauksessa niitä on väheksytty.

Johtaja ei voi tuudittautua siihen, että luovia ihmisiä rekrytoimalla taataan menestys. Luovat ihmiset tarvitsevat tukea, ja ideoiden määrää lisäämällä löydetään ne kaikkein tuotteliaimmatkin neronleimaukset.
Joskus ajatellaan, että luovat ihmiset eivät kaipaa johtajuutta vaan vapautta. Väitöskirjan tulokset eivät tue tätä väittämää. Luovat ihmiset haluavat yhteisöllisen johtajan, etenkin sellaisen joka motivoi sekä yllyttää älyllisesti. Muita yhteisöllisen johtajuuden ulottuvuuksia ovat yksilöllisten tarpeiden huomioiminen ja vaikuttaminen visioimalla sekä esimerkillä johtaminen.
Suomalaisilla johtajilla on Uusi-Kakkurin mukaan vielä paljon työmaata älyllisen yllyttämisen saralla. Ehkä tutkimus- ja kehityspuolella siihen panostetaan, mutta luovuutta tarvitaan joka paikassa. Keneltä tahansa voi löytyä idea, joka on ratkaiseva uuden prosessin, tuotteen tai organisoinnin kehittämisessä.
– Johtajan on kyseenalaistettava omakin tekeminen ja rohkaistava muita tekemään samoin: ratkommeko oikeaa ongelmaa, voisimmeko tehdä tämä aivan toisin. Hän janoaa ideoita, eikä kritisoi virheitä ja erilaisia mielipiteitä, Uusi-Kakkuri painottaa.
Mitä yritykset voivat sitten tässä kohtaa tehdä? Uusi-Kakkurin mukaan yritysten on etsittävä ja valittava ihmisiä, joilta löytyy luovuuden ominaisuuksia, koska he ovat myös yhteisöllisimpiä johtajia. Persoonallisuusanalyysi voi toimia yhtenä apuvälineenä luovuuden tunnistamisessa.
Väitöstutkimus osoittaa, että etenkin spontaanit naiset, sekä intuitiiviset ja ekstrovertit naiset ja miehet ovat luovimpia johtajia. Kaikkein yhteisöllisimpiä johtajia ovat ekstrovertit ja intuitiiviset naisjohtajat.
– En kuitenkaan usko, ettei yrityksillä olisi keinoja tunnistaa ehdokkaiden ominaisuuksia. Ongelmana ovat arvomme yritysmaailmassa: sinne on saatava sijaa monenlaisille ihmisille, jos haluamme lisätä innovatiivisuutta, hän sanoo. Tärkeää on tietysti myös, että itsensä luovaksi mieltävät henkilöt arvostavat epätavallisia näkökulmiaan ja suuntaavat johtoasemiin.
Kommentoi Facebookissa