Naisleijonat taistelivat olympiapronssia todellisessa trillerissä – Suomi sai neljännen mitalinsa!

Naisleijonat huokuivat yhteishenkeä ja taistelivat jälleen olympiapronssia.

Naisleijonat huokuivat yhteishenkeä ja taistelivat jälleen olympiapronssia. (Kuva AOP)

Naisleijonat palasivat jälleen mitalikantaan voittamalla OAR:n maalein 3–2.

OLYMPIALAISET Suomen Naisleijonat ovat pelanneet hienon olympiaturnauksen Pyeongchangissa, vaikka paikka jääkiekkofinaalissa jäikin saavuttamatta. Pettymys oli kuitenkin mahdollista kääntää iloksi, kun pronssiottelussa vastaan asettui OAR eli venäläiset olympiaurheilijat.

Ottelu alkoi Suomen kannalta hienosti, kun Petra Nieminen teki avausmaalin ylivoimalla ohjaamalla kiekon verkkoon jo kun pelikellosta oli kulunut vain 2.23. Toista erää ehtii puolestaan kulua vain 10 sekuntia, kun tilanne oli jo 2–0. Suomi pääsi hyökkäämään heti aloituksesta ja laidalta edennyt Susanna Tapani iski kiekon maaliin.

OAR näytti kuitenkin vaarallisuutensa, kun Olga Soshina teki kavennusmaalin kaksi ja puoli minuuttia myöhemmin. Suomi teki itse pelistä vaikean, kun kahden suomalaisrangaistuksen turvin OAR pääsi pelaamaan sen jälkeen kahden naisen ylivoimalla. Naisleijonat kuitenkin kestivät lähes puolitoista minuuttia kestäneen painostuksen.

Pronssimitalit kimalsivat taas hieman kirkkaammin suomalaisten silmissä, kun Venla Hovi ja Linda Välimäki pääsivät kaksin hyökkäykseen, jonka päätteeksi Välimäki nosti rystypuolelta johdoksi 3–1 ajassa 32.18. Niissä lukemissa lähdettiin kolmanteen erään.

Kolmannessa erässä Suomen kapteeni Jenni Hiirikoski otti jäähyn, ja aivan rangaistuksen lopussa Ljudmila Beljakova pääsi karkumatkan jälkeen kuittaamaan kiekon Noora Rädyn selän taakse. Suomi kuitenkin kesti venäläisten loppurynnistyksen ilman maalivahtia erän huimilla viimeisillä minuuteilla ja vei pronssia lukemin 3–2.

– Kyllä mä luulen että osataan tällä porukalla juhlia. Venäjä teki tästä kovan ottelun, Suomen kapteeni Jenni Hiirikoski kommentoi ja sanoi ottelun jälkeen, ettei muista kolmannesta erästä mitään.

Suomi palasi näin jälleen mitalikantaan, Sotshissa Naisleijonat olivat viidensiä. Edelliset pronssimitalit tulivat Naganosta vuonna 1998 sekä Vancouverista vuonna 2010. Naisleijonien 44-vuotias Riikka Välilä on nyt vanhin olympiamitalin voittanut jääkiekkoilija.

Kommentoi Facebookissa