JÄÄKIEKKO Suomen naisten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Juuso Toivola ilmoitti tiistaina joukkueensa Kanadassa Bramptonissa 5.-16. huhtikuuta pelattavaan MM-turnaukseen. Mukana on yhä kokemusta, mutta uusia arvokisapelaajia on valittu ryhmään paljon.
Kokeneesta kaartista Susanna Tapani ja Michelle Karvinen eivät ole mukana. Edellisissä kisoissa kaverinsa häissä käynyt Tapani ei ole pelannut tällä kaudella jääkiekkoa MM-kisojen jälkeen. Karvinen taas halusi keskittyä seurajoukkuepeleihinsä.
Maajoukkuepelit tältä kaudelta ovat jättäneet väliin myös hyökkääjä Sanni Hakala ja puolustaja Minnamari Tuominen. Edellisessä MM-turnauksessa some-päivityksellään kohua aiheuttanut Meeri Räisänen ei hänkään ole mukana joukkueessa.
Lisäksi ryhmästä puuttuu nuori huippuhyökkääjä Elisa Holopainen. Hän kärsii loukkaantumisesta.
Hyvä uutinen Toivolalla oli kuitenkin kerrottavanaan. Kapteeni Jenni Hiirikoski todennäköisesti pystyy pelaamaan MM-kisoissa, vaikka sai viime sunnuntaina Ruotsissa luistimenviillon kaulaansa.
Suomen osalta MM-turnaus viime kesän lopulla Tanskassa meni täysin vihkoon. Suomi ei päässyt mitalipeleihin ja joutuu pelaamaan nyt alemmassa alkusarjassa. Siellä vastaan tulevat Ranska, Saksa, Ruotsi ja Unkari.
Lohkovoitolla Suomi todennäköisesti välttäisi Yhdysvaltojen tai Kanadan joukkueen kohtaamisen puolivälierissä. Jos Suomi ei lohkoaan voita, lienee fiasko todella lähellä.
Naisleijonat pelaa MM-kisoissa nyt uskottavuudestaan. Toiseen fiaskoon ei olisi varaa.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Tappara tekee KooKoosta selvää jälkeä – Pelicansille dramaattinen voitto
Kommentoi Facebookissa