Neliovisten coupéiden pioneeri uusiutui – tässä on kolmannen sukupolven Mercedes CLS

Mallin nokka on kallistettu eteenpäin haikeulatyyliin ja maskin sekä valojen ilme on varsin vihainen.

Mallin nokka on kallistettu eteenpäin haikeulatyyliin ja maskin sekä valojen ilme on varsin vihainen. (Kuva Mercedes-Benz)

Lähes veistoksellisesti muotoiltu CLS kohosi aikoinaan melkoiseksi menestykseksi.

AUTOT Mercedes-Benz mainosti vuonna 2004 lanseerattua CLS:ää maailman ensimmäiseksi nelioviseksi coupéksi, vaikka koko käsite on hieman ristiriitainen. Coupé on nimittäin perinteisesti tarkoittanut kaksiovista autoa, ja lisäksi esimerkiksi brittimerkki Roverin mallistoon oli kuulunut hieman samalla kaavalla tehty auto jo vuosikymmeniä aiemmin.

Ostajia tämä ei kuitenkaan häirinnyt, ja lähes veistoksellisesti muotoiltu CLS kohosi melkoiseksi menestykseksi. Monet kilpailijat Audista Bemariin seurasivat perässä, ja CLS:kin siirtyi toiseen sukupolveensa vuonna 2011. Linjat muuttuivat entistä kulmikkaammiksi, ja lisäksi malliston täydennykseksi esiteltiin Shooting Brake -niminen sporttifarmari. Se ei ole kuitenkaan houkutellut tarpeeksi asiakkaita, joten malli ei saa seuraajaa.

Mallivalikoima täydentyy myöhemmin vielä edullisemmilla takaveto- ja neloskoneversioilla.
Mallivalikoima täydentyy myöhemmin vielä edullisemmilla takaveto- ja neloskoneversioilla. (Kuva Mercedes-Benz)

CLS:n ”perusversion” kolmas sukupolvi esiteltiin sen sijaan juuri avautuneessa Los Angelesin autonäyttelyssä. Auto pohjautuu edeltäjiensä tavoin E-luokan Mersuun, mutta tyyli on kertaluokkaa ylevämpää. Uudessa CLS:ssä on palattu ensimmäisen sukupolven kaltaiseen puhdaslinjaisuuteen, ja edeltäjän terävät pokkaukset ja taitokset ovat menneen talven lumia. Edestäpäin autoa voi kuitenkin luonnehtia jopa aggressiiviseksi, koska nokka on kallistettu eteenpäin haikeulatyyliin ja maskin sekä valojen ilme on varsin vihainen.

Sisusta on puolestaan hyvin samankaltainen kuin E- ja S-luokissa. Kahdella leveällä tai haluttaessa yhdellä superleveällä ruudulla varustettuun kojelautaan on kuitenkin tuotu muutamia yksilöllisiä muotoilukikkoja. Niinpä esimerkiksi kojelaudan ilmasuulakkeet on valaistu, ja ne vaihtavat väriä auton muun tunnelmavalaistuksen ja ilman lämpötilan mukaan. Takaistuin on muuttunut kolmipaikkaiseksi, ja penkin selkänojan voi kaataa kolmessa osassa 520 litran tavaratilan kasvattamiseksi.

Uusi CLS tulee aluksi markkinoille kahden dieselin ja yhden bensakoneen voimin, ja ne kaikki ovat kuusisylinterisiä. Kolmilitraisen dieselin vähemmän tehokas versio tottelee 350d-nimeä, ja siinäkin on jo 286 hevosvoiman teho ja 600 newtonin huippuvääntö. 400d:ksi ristitty tehokkaampi painos tuottaa puolestaan 340 heppaa ja peräti 700 newtonmetriä.

Toistaiseksi ainoa bensamalli on CLS 450, jossa hyödynnetään kolmilitraista turbokonetta ja 48 voltin sähköjärjestelmän mukanaan tuomaa kevythybridiratkaisua. Jo pelkästä bensamoottorista irtoaa 367 hevosvoimaa sekä 500 newtonia, ja sähkömoottori tuo vielä 22 heppaa ja 250 newtonia lisää hetkellisesti käyttöön.

Kahdella leveällä tai yhdellä superleveällä ruudulla varustettuun kojelautaan on tuotu muutamia yksilöllisiä muotoilukikkoja.
Kahdella leveällä tai yhdellä superleveällä ruudulla varustettuun kojelautaan on tuotu muutamia yksilöllisiä muotoilukikkoja. (Kuva Mercedes-Benz)

Kaikki nämä mallit ovat nelivetoisia, ja voima välitetään pyörille yhdeksänvaihteisen automaatin kautta. Perusjousituksen vaihtoehdoiksi tarjotaan puolestaan mukautuvia iskunvaimentimia tai ilmajousitusta. Ajoavustinteknologialtaan uusi CLS muistuttaa hiljattain faceliftattua S-luokkaa, ja niinpä autoon saa mm. ohjaamisesta, kaistanvaihdosta ja etäisyyden säilyttämisestä aktiivisesti huolehtivat avustimet.

Mallivalikoima täydentyy myöhemmin vielä edullisemmilla takaveto- ja neloskoneversioilla. Lisäksi malliston kruunuksi esitellään Mercedes-AMG CLS 53 -nimeä totteleva sporttipainos, jossa luotetaan ahdettuun bensakuutoseen ja kevythybridiin. Tuplaturbokasilla varustettua 63-mallia uudesta CLS:stä ei sen sijaan enää nähdä, koska neliovinen AMG GT ottaa muskelihenkisen CLS:n paikan Mersun mallistossa.

Kommentoi Facebookissa