Neljä 14-vuotiasta poikaa kiipesi 150 metrin korkeudelle antennimastoon – ”Hengenvaarallista”

Neljä nuorta kiipesi luvattomasti mastoon Espoossa. (Kuvituskuva Dreamstime)

Nuoret kertoivat teon taustalla olevan sosiaalisessa mediassa leviävä haaste.

TURVALLISUUS Neljä 14-vuotiasta poikaa kiipesi luvattomasti antennimastoon Espoossa perjantaina 26.5. Nuoret videokuvasivat toimintaansa noin 150 metrin korkeudessa olevalla tasanteella.

Kuvaukset kuitenkin loppuivat lyhyeen, kun nuoret tulivat poliisin käskyttämänä alas mastosta. Poliisi kuljetti heidät poliisiasemalle, jossa jokaista nuorta puhutettiin heidän vanhempiensa läsnä ollessa.

Komisario Hannu Väänänen kertoo, että puhutuksessa nuoret kertoivat teon taustalla olevan sosiaalisessa mediassa leviävä haaste.

− On itsestään selvää, että osaamattomien nuorten kiipeily 150 metrissä on hengenvaarallista. Olemme lukeneet uutisia maailmalta tapauksista, joissa leikki on somehaasteen myötä loppunut pysyvästi. Aikuisten tulee keskustella näistä asioista kotona, jotta meidän ei tarvitsee tiedottaa yhtä murheellisesta tapauksesta.

Poliisi takavarikoi kuvausvälineet ja niissä olleen materiaalin. Takavarikkoon jäi myös puukko ja murtautumiseen sopivia välineitä. Tapahtuneesta on kirjattu rikosilmoitus hallinnan loukkauksesta, toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta sekä murtovälineen hallussapidosta.

Lue myös: Nuorten osuus kolareissa kuolleista ja loukkaantuneista on liian suuri – suuntaus hälyttävä Suomessa

Kommentoi Facebookissa