NHL jatkoi SM-liigan ja MM-kisojen tiellä – jääkiekossa ”iso mullistus”

NHL:ssä 1967 aloittanut St. Louis Blues voitti ensimmäisen Stanley Cupinsa 2019

NHL:ssä vuonna 1967 aloittanut St. Louis Blues voitti ensimmäisen Stanley Cupinsa 2019. (Kuva AOP)

St. Louis Blues nousi mestariksi HPK:n ja Leijonien reseptillä.

JÄÄKIEKKO St. Louis Blues voitti NHL:n Stanley Cupin kaadettuaan kauden 2018–2019 viimeisessä jääkiekko-ottelussa, finaalisarjan seitsemännessä pelissä Boston Bruinsin 4–1. St. Louisin mestaruus on niin yllätyksellinen, että sitä voi verrata HPK:n mestaruuteen SM-liigassa tai Leijonien toukokuussa voittamaan MM-kultaan.

Harva uskoi ennen kauden alkua, että St. Louis voisi voittaa mestaruuden. Viime kaudellahan joukkue ei selviytynyt edes pudotuspeleihin. Tällä kaudella St. Louisilla kulki tammikuulle saakka takkuisasti. Tammikuun alussa joukkue oli NHL:ssä jopa jumbosijalla.

– Ne todennäköisyydet mestaruuteeni olivat todella pienet. Vähän samanlaiset kuin meillä koko kauden aikana, St. Louisin hyökkääjä David Perron sanoi Sportsnetin mukaan.

St. Louisissa juhlitaan isosti. Seura aloitti NHL:ssä vuonna 1967 ja voitti ensimmäisen mestaruutensa 52 vuoden jälkeen. Valmentaja Craig Berube tuli viime marraskuussa apuvalmentajan paikalta seuran päävalmentajaksi Mike Yeon saatua potkut, ja loi puolustusvoittoisella tyylillä yllättävän mestaruustarinan.

Perron puolestaan siirtyi St. Louisiin viime kesänä Vegas Golden Knightsista, jossa oli viime vuonna häviämässä Stanley Cupin finaaleja Washington Capitalsille. Vegasin ja St. Louisin menestyksissä oli paljon yhtäläisyyksiä. Molemmat rakensivat tuhkimotarinansa puolustukseen panostamalla.

Vastaava resepti toimi HPK:lla ja Leijonilla. Pelaajamateriaali ei ollut parasta tasoa, mutta puolustuspelinopeus ja kurinalainen puolustuspeli veivät vastustajista mehut. Tappioasemassa HPK:ta, Leijonia tai St. Louisia vastaan oli todella vaikeaa pelata.

Hyvä esimerkki löytyy myös vuoden 2018 MM-kisoista. Sveitsi kaatoi puolustusvoittoisella reseptillään puolivälierissä Suomen ja välierissä Kanadan. Loppuottelussa Ruotsi onnistui voittamaan Sveitsin vasta rankkarikisassa.

Myös tasainen peluutus oli Leijonien tai St. Louisin aseena. Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen totesi MM-kisojen aikana, ettei ole ollenkaan sattumaa, että St. Louis ja Boston ovat finaaleissa, koska ne ovat peluuttaneet ketjujaan tasaisemmin. Näin joukkueet säästivät pelaajistonsa energiaa.

Venäjällä marmatettiin Suomen puolustavasta pelitavasta, joka välierissä toi Leijonille 1–0 -voiton. Siinä ottelussa Jalonen otti selkävoiton virkaveljestään Ilja Vorobjovista. Tuhkimotarinan taustalla oli Mörkö-Markon maalin lisäksi suomalaisten ”inhottavan varma puolustusvalmius”, kuten Venäjällä muutamassa analyysissa ilmaistiin.

Jääkiekon puolustuspelin evoluutio luo nyt tuhkimotarinoita. Tulevina kausina nähdään, miten hyökkäyspelin evoluutio vastaa haasteeseen. Se on kiistatta selvää, että NHL:ään on tullut yhä enemmän taitavampia ja nopeampia hyökkääjiä, mutta puolustuspeli vei tänä vuonna pokaalin.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Tuukka Rask pettyi pahasti – ”Tunnelma on aika musertava”

Kommentoi Facebookissa