KOLUMNI Aina siinä vaiheessa, kun Ranska ja Saksa ryhtyvät suunnittelemaan Euroopan tulevaisuutta, nousee kolme teemaa päiväjärjestykseen. Ensimmäinen on yleinen huoli Euroopan Unionin tulevaisuudesta. Toinen on Euroopan sotilaallinen yhteistyö. Kolmas on eurooppalaisen federalismin kehitys.
Ensimmäiseen huoleen on vakavia syitä. Yhdistyneet Kuningaskunnat on melkein koko jäsenyytensä aikana toiminut vastarannan kiiskinä. Margaret Thatcherin vakiolause oli ”haluan rahani takaisin”. Hän ei koskaan vakuuttunut, että hänen maansa sai vastiketta jäsenmaksuilleen ja pyysi siitä syystä alituiseen alennuksia. Ison-Britannian eron jälkeen on odotettavissa, että kaikki entiset itäryhmän maat kokevat myöhästyneen nationalismin paineita. Tästä syystä ne tulevat pyristelemään vastaan menetelmillä, jotka helposti rikkovat perussääntöjä. Hajanaisuus on siis todellinen.
Aikaisemmin unionin historiassa tällainen kykenemättömyys olla mukana unionin kehityksessä on johtanut kahdenkeskisiin tai monikeskisiin hankkeisiin, joista vastustajat on jätetty rannalle. Unionin budjetin alasajo Ison-Britannian eron jälkeen palvelee tässä mielessä kurinpalauttajia. Rakennerahastoihin jää vähemmän jaettavaa.
Sisäisen kriisin tilanteissa EU on aina joutunut nojautumaan Ranskan ja Saksan yhteistyöhön. Siinä yhteydessä sotilaallinen yhteistyö on aina noussut etusijalle. Sen pyrkimyksen takana on yleensä ollut ranskalainen tahto muodostua eurooppalaisen suurvallan keskeisimmäksi valtioksi, joka Charles de Gaullen perinteitä noudattaen on samalla suhtautunut penseästi atlanttiseen yhteistyöhön.
Sotilaallisessa yhteistyössä on samalla nähty mahdollisuus kasvattaa yhteisiä budjettivaroja ja juuri tässä mielessä seurata Yhdysvaltain federatiivista kehitystä. Mitä suuremmat yhteiset puolustusmenot, sitä vahvempi keskusvalta.
Halu vahvistaa federatiivista tai yltiöfederatiivista kehitystä kulkee siis käsi kädessä tiivistyvän puolustuspolitiikan kanssa. Tehokkain tapa vastustaa tätä kehitystä olisi liittyä Pohjois-Atlantin puolustusliittoon Natoon.
Nils Torvalds
Kirjoittaja on presidenttiehdokas ja europarlamentaarikko
Kommentoi Facebookissa