Vaiettu ahdistelutapaus paljastui jälleen koulussa – rajuja syytöksiä, poliisitutkintaa ei ole tehty

Yli 30 entistä oppilasta on kertonut, kuinka miesopettaja oli kohdellut oppilaita epäasiallisesti ja ahdistellut sekä hyväksikäyttänyt tyttöoppilaita.

Yli 30 entistä oppilasta on kertonut, kuinka miesopettaja oli kohdellut oppilaita epäasiallisesti ja ahdistellut sekä hyväksikäyttänyt tyttöoppilaita. (Kuvituskuva Fotolia)

Opettaja joutui jättämään virkansa myös Turun Luostarivuoren koulussa ilmi tulleen tapauksen vuoksi.

AHDISTELU Turun kaupunki tiedotti viikko sitten Puolalanmäen koulussa ja lukiossa vuonna 2000 ilmi tulleista ahdistelutapauksista, joita ei aikoinaan käsitelty asianmukaisesti.

Keskustelua vauhditti tapaus, jonka johdosta Kaarinan lukion suurmusikaalin Greasen tammikuussa alkamaan suunnitellut esitykset Turun Logomossa jouduttiin perumaan. Kaarinan kaupunginjohtaja Harri Virta ja johtava rehtori Mika Rantanen vahvistivat STT:lle, että opiskelijoista koostunutta musikaalin esiintyjäryhmää vetänyt opettaja oli irtisanoutunut.

Yle uutisoi, että opettaja siirrettiin syrjään virkatehtävistä sen jälkeen, kun osa opiskelijoista oli syyttänyt häntä epäasiallisesta käytöksestä. Kyseessä oleva opettaja vahvisti STT:lle kuitenkin irtisanoutuneensa itse. Hän sanoi olleensa jo pitkään työpaikkakiusaamisen kohteena Kaarinan lukiossa.

Asiasta käydyn julkisen keskustelun myötä Turun kaupungin nykyjohdon tietoon on tullut Puolalanmäen koulua vastaava tapaus myös Luostarivuoren koulusta, tapahtumat ajoittuvat 1990-luvun alkupuolelle. Turun Sanomiin oli ottanut yhteyttä yli 30 entistä oppilasta jotka kertoivat, kuinka miesopettaja oli kohdellut oppilaita epäasiallisesti ja ahdistellut sekä hyväksikäyttänyt tyttöoppilaita.

Myöskään nyt ilmi tulleessa tapauksessa asia ei ole johtanut poliisitutkintaan, koska tutkintapyyntöä ei ole tehty. Näin pitkän ajan jälkeen tapahtumien kulkua on vaikea selvittää, mutta tiedossa on, että opettaja irtisanoutui virastaan asian käsittelyn jälkeen.

Turun kaupunginjohtaja Minna Arveen mukaan virasta luopuminen ei tällaisissa tapauksissa riitä, eikä asiasta vaikeneminen ole ollut oikea ratkaisu. Nykyään Turussa kaikki tietoon tulevat ahdisteluepäilyt otetaan vakavasti ja ne käsitellään asianmukaisesti.

– Minun on mahdoton hyväksyä tapaa, jolla ahdistelutapauksia on kouluissa aikanaan käsitelty. Pahoittelen asiaa sydämestäni ahdistelun kohteeksi joutuneille ja heidän läheisilleen, Minna Arve sanoo.

Kaupunginjohtaja on korostanut Turussa ahdistelutapauksissa vallitsevaa nollatoleranssia. Asiaa nostetaan näiden tapausten myötä entistä vahvemmin esiin kaikilla kaupungin toimialoilla ja työntekijöitä muistutetaan vastuusta toimia.

– Meillä ei suojella ketään tällaisesta teosta epäiltyä, vaan kaikki epäilyt selvitetään perusteellisesti ja toimenpiteisiin ryhdytään tarvittaessa epäröimättä, Minna Arve painottaa.

Tapahtumaketjua hämmentää edelleen Turun Sanomien uutisoima väite, jonka mukaan Luostarivuoren koulun tapahtumista syytetty opettaja siirtyi Turusta Kaarinaan. Tieto hyväksikäyttösyytöksistä ei tavoittanut kaarinalaisia virkamiehiä 1990-luvulla.

Kaupungin sivistysjohtaja Elina Heikkilä sanoo Turun Sanomille, että voi kommentoida asiaa vain yleisellä tasolla, sillä tällä hetkellä sivistyspalveluissa ei työskentele yhtään perusopetuksen tai lukiokoulutuksen esimiestä tuolta ajalta.

Kommentoi Facebookissa