AUTOT Nissanin ja Renaultin muodostama allianssi on panostanut voimakkaasti sähköautoihin usean vuoden ajan. Pehmeänpyöreä Leaf esiteltiin jo vuonna 2010, ja se on kuulunut monien maiden myydyimpiin sähköautoihin, vaikka sähköautojen kokonaismarkkinat ovatkin vielä varsin pienet.
Leafille luvattu toimintamatka on parhaimmillaan 250 kilometrin tasoa, eli tässä suhteessa jäädään vielä kauas esimerkiksi Teslan tasosta. Toisaalta Nissanin hinnatkin ovat huomattavasti lompakkoystävällisemmät.
Toimintamatkan lisäksi nykyinen Leaf kaipaisi optimointia ajettavuutensa osalta. Sähköauto on hyvin kaukana kaikenlaisesta sporttisuudesta, ja myös erikoinen munamainen muotoilu on jakanut voimakkaasti mielipiteitä. Leafin ongelmat ovat myös valmistajan tiedossa, ja seuraajaa kehitetään jo täyttä häkää. Nyt Nissanin toisen sukupolven sähköautosta julkistettiin ensimmäinen tiiserikuva.
Kuvassa on uuden Leafin etuvalo, joka kertoo jo omaa kieltään auton kokemasta muutoksesta. Terävät linjat vievät ajatukset juuri markkinoille lanseerattuun uuteen Micraan, joka on muotoiltu todella aggressiivisesti Nissanin aiempiin pikkuautoihin verrattuna. Testiajoissa bongattujen Leafin prototyyppien perusteella koko auton muotoiluun on otettu mallia Micrasta, ja sähköauton tyyli muuttuu kertaheitolla paljon aiempaa sporttisemmaksi.

Ainoastaan ohjaamoon sulautuva viisto nokka ja mittasuhteet muistuttavat vanhasta Leafistä. Myös Nissanin tekniikka menee perusteellisesti uusiksi, ja sähköistä voimalinjaa päivitetään uusimpien kilpailijoiden tasolle. Tärkein muutos tapahtuu toimintasäteen suhteen. Vahvojen huhujen mukaan nykyinen 250 kilometrin toimintamatka enemmän kuin tuplaantuu lähes 550 kilometriin, mikä olisi hyvä saavutus nykyisiin kilpailijoihin verrattuna.
Leafillä pääsisi siten yli 140 kilometriä pidemmälle kuin konsernikumppani Renault Zoella, ja Nissan olisi vähintään samalla viivalla kovasti etukäteen hehkutetun Opel Ampera-e:n kanssa. Toimintasäteen pidentyminen mahdollistuu ennen kaikkea uusien akkuvaihtoehtojen myötä. Nissan aikoo tarjota Teslan tavoin eri kapasiteetin tarjoavia akkupaketteja. Niistä tehokkaimman energiasisältö voisi olla jopa tuplasti isompi kuin nykyisen Leafin parhaimmassa versiossa käytetyssä 30 kWh:n akussa.
Japanilaisten uusi sähköauto paljastetaan Nissan Electricin Twitter-tilin mukaan syyskuussa, eli esittelypaikkana toimii todennäköisesti Frankfurtin autonäyttely. Myyntiin toisen sukupolven Leaf saadaan ensi vuoden puolella, ja sen harteilla on jo nyt kovat paineet. Nissanin tavoitteena on nimittäin nostaa sähköautojen osuus myynnistään peräti 20 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä.
Kommentoi Facebookissa