AUTOT Detroitin autonäyttely avaa ovensa alle kolmen viikon päästä, ja autonvalmistajat julkaisevat jo tiiserikuvia siellä paljastettavista uutuuksista. Yksi niistä on Audin isoa crossoveria enteilevä Q8-konseptiauto, joka on ehkä häijyimmän näköinen rinkulamerkin edustaja kautta aikojen.
Audien designia on moitittu viime vuosina tylsäksi ja itseään toistavaksi, mutta merkin tuore päämuotoilija Marc Lichte on saanut asioihin aivan uutta vauhtia. Pieni Q2-crossover on jo radikaalisti erilainen muihin Ingolstadtin malleihin verrattuna, ja ensi vuonna lanseerattava seuraavan sukupolven A8 aloittaa uuden aikakauden rinkulamerkin sedanien osalta.
Katumaasturien tulevaa tyyliä nähtiin jo viime vuonna Frankfurtin autonäyttelyssä, kun Audi esitteli uutta sähkö-crossoveria enteilevän e-tron quattro -konseptin. Siinä käytettiin ensimmäistä kertaa kahdeksankulmaista single frame -maskia, ja nyt sama muotoilukikka on löytänyt tiensä pykälää isompaan Q8:aan.
Sen nokka on vielä astetta brutaalimman näköinen, koska etuvalojen alle on loihdittu lisäilmanottoaukot ja puskurissakin on melkoiset reiät. Maskin pystysuuntaiset rivat viimeistelevät petomaisen vaikutelman.
Q8-konsepti näyttää olevan jo hyvin lähellä tulevaa tuotantomallia, joka asemoidaan arvokkaammaksi kuin mm. BMW X6:n ja Mersun GLE Coupé. Audin kattolinja ei ole yhtä viistossa kulmassa kuin niissä, mikä lupaa parempia takapääntiloja ja käytännöllisempää takaluukkua.
Auton onkin tarkoitus olla eräänlainen SUV:n ja sportticoupén risteymä, joka asettuu Audin mallivalikoiman huipulle ja A8:n rinnalle. Q8 saattaa haastaa jopa Bentley Bentaygan ja Porsche Cayennen, jonka kanssa se jakaa myös MLB-EVO-nimisen pohjalevynsä.
Detroitin konsepti näyttää olevan sähkökäyttöinen tai hybridi etupuskurin alareunan e-tron-tekstistä päätellen, mutta vuonna 2018 myyntiin tuleva tuotantoversio saa pellinsä alle myös uuden sukupolven V6- ja V8-turbokoneita bensa- sekä dieselversioina. Voimakkaimmat padat nähdään mahdollisten SQ8- ja RS Q8 -sporttimallien pellin alla, ja ekohenkinen e-tronkin tulee varmasti tuotantoon.
Lähde Carscoops
Kommentoi Facebookissa