NOBELIN RAUHANPALKINTO Tämänvuotisen Nobelin rauhanpalkinnon jakavat lääkäri Denis Mukwege ja jesidiaktivisti Nadia Murad. He työskentelevät molemmat seksuaalista väkivaltaa kokeneiden sodan uhrien auttamiseksi. Palkinnon arvo on yhdeksän miljoonaa kruunua eli noin 870 000 euroa.
Denis Mukwege on kongolainen naistentautien ja synnytysopin lääkäri. Hän on Panzi-sairaalan perustaja ja toimii sen lääketieteellisenä johtajana sekä kirurgian ylilääkärinä. Sairaala on tehnyt historiansa aikana yli 20 000 sukupuolielimiä korjaavaa leikkausta.

Nadia Murad on puolestaan 25-vuotias irakilainen jesiditaustainen ihmisoikeusaktivisti. Isis ryösti hänet seksiorjaksi vuonna 2014. Murad onnistui pakenemaan ja pääsi seuraavana vuonna pakolaisena Saksaan. Murad on YK:n hyvän tahdon lähettiläs ja palkittu muun muassa Saharovin rauhanpalkinnolla.
– Molemmat palkinnonsaajat ovat noudattaneet Nobelin palkinnon henkeä, he laittoivat peliin oman turvallisuutensa vastustaakseen ja paljastaakseen sotarikoksia kansainvälisen oikeuden mukaisesti, kertoi julkistamistilaisuudessa Nobel-komitean edustaja Berit Reiss-Andersen.
Nobel-komitea halusi valinnalla lähettää viestin naisten aseman parantamiseksi. Palkinnot jaetaan 10. joulukuuta Oslossa.
Lue myös: Nobel-komitean ahdistelukohu johti raiskaustuomioon – kulttuuripersoonalle kaksi vuotta vankeutta
Kommentoi Facebookissa