HAUTAPAIKKA Suomen Kuvalehden kannessa 15. kesäkuuta 1918 hymyili lierihattu hiuksillaan tumma nuori nainen, joka oli avannut turkiskauluksella varustetun takkinsa ja näytti kehonsa ympärille kiedottuja panosvöitä.
Ylipäällikkö Carl Gustaf Emil Mannerheim oli ratsastanut vain kuukautta aikaisemmin Neptun-ratsullaan valkoisen armeijan voitonparaatin kärjessä. Nuoren itsenäisen valtion pääkaupunki Helsinki oli vallattu punaisilta huhtikuussa, tammikuussa alkanut verinen sisällissota oli päättynyt. Kutsuttiin sotaa sitten kansalaissodaksi, veljessodaksi tai punakapinaksi.
Vapaussota se oli tarinamme päähenkilölle, josta lehden lyhyt kuvateksti kertoo seuraavaa:
”Helsingin suojeluskunnan parhaita suojelijattaria. Aseita kantava Teknillisen korkeakoulun oppilas, neiti E., kietoutuneena kolmeen kuularuiskuvyöhön, joihin on pistetty lisäksi suuri revolveri. Yhteensä oli neiti E:llä yllään 1 359 patruunaa.”
Neiti E. oli 25-vuotias Verna Erikson, joka opiskelijatovereidensa kanssa salakuljetti punaisessa Helsingissä aseita ja ammuksia valkoisten konekiväärikomppanialle. Vernan tarina on säilynyt jälkipolville ystävänsä, Salme Setälän pitämissä päiväkirjoissa.
Nuorten naisten sisäpiiri, staabi, oli kokoontunut aina aamuisin Kauppatorin laidalla sijaitsevassa Nissenin kahvilassa. He lähtivät laitakaupungille ostamaan venäläisiä patruunoita, jotka oli pakattu kenkälaatikoihin. Aseita salakuljetettiin myös hameen alla, vyötärölle sidotuissa partiorepuissa, ja kuularuiskut naamioitiin tarvittaessa kukkapaketeiksi.
Teknillisessä korkeakoulussa opiskeli tuolloin vain toistakymmentä tyttöä. Verna Erikson, Peija, opiskeli kemian osastolla analyyttistä geometriaa ja yleistä fysiikkaa. Perhe asui Pohjois-Esplanadilla.
Verna ja Salme tuskin ymmärsivät, kuinka vaarallista heidän toimintansa oli. Salme Setälä säilytti päiväkirjansa välissä Hufvudstadsbladetin leikkeen, jossa kerrottiin Mannerheimin palkinneen heidät molemmat Vapaudenristillä. Suomalainen kenraalimajuri ja itsenäisyysmies Gösta Theslöf oli luovuttanut Selmalle kunniamerkin.
”Lue edellinen sivu ja naura! Urheat naiset! Haa!”
Päiväkirjoista selviää, kuinka Verna Erikson oli valittanut rintakipuja ja joutunut sairaalaan. Diagnoosi oli laajalle levinnyt syöpä, sarkooma. Turussa vuonna 1893 syntyneen Vernan elämää selvittänyt Helsingin Sanomien toimittaja Anu Nousiainen löysi kirurgisen sairaalan potilaskirjoista vuoden 1918 lokakuun 16. päivän kohdalta ainoastaan lyhyen ilmoituksen:
”Död”
Suomen Kuvalehden kansikuvan tyttö ja hänen tarinansa kiehtoi sotakirjailija Ville Kaarnakaria sen verran, että toistakymmentä vuotta sitten hän etsi Verna Eriksonin hautapaikan. Poikansa kanssa he alkoivat käydä haudalla aina itsenäisyyspäivänä ja jouluna, harmitellen käyntiensä aikana haudan huonoa hoitoa.
– Hauta oli niin sanottu ikihauta, hautaoikeus on alkanut vuonna 1902 ja on voimassa vuoteen 9999. Haltija on Verna Eriksonin äiti Adolfine Erikson, Ville Kaarnakari kertoo selvityksestään.
Vernan äiti, kaptenskan, oli kuitenkin kuollut Helsingissä jo jatkosodan aikana vuonna 1944, 82-vuotiaana. Toinen Vernan veljistä oli kuollut tytön ollessa vain yhdeksänvuotias. Toinen oli mennyt naimisiin englantilaisen naisen kanssa, sisar kuoli vuonna 1953.
Toimittaja Anu Nousiainen päättää kymmenen vuoden takaisen artikkelinsa kuvaukseen, kuinka sammuneen suvun hautapaadessa kiveen hakatut kirjaimet kasvavat jäkälää.
Reservin majuri ja entinen rauhanturvaaja Ville Kaarnakari otti asian omakseen. Sadassa vuodessa oli ehtinyt jo kasvaa melkoisia juurakoita, jotka roudan lisäksi olivat vääntäneet kivet vinoon. Melkoisia murikoita olivat kulmakivetkin.
Vernan tarina tuntui kiinnostavan monia muitakin ja niin ympärille kertyi samanhenkinen talkooporukka, miehiä ja naisia, joiden kanssa hautaa on nyt kunnostettu. Hautakivi oikaistiin, hauta-alueen kulmissa olevat kivitolpat suoristettiin.
Tolppien välissä olevista ketjuista oli jäljellä vain yksi. Monien vaiheiden jälkeen kunnostajien oli pakko todeta, että täsmälleen samanlaista ketjua ei onnistuttu löytämään ruosteisena, lenkin koko oli ongelma. Yksi ketjuista jätettiin alkuperäisenä kertomaan menneestä sadasta vuodesta, loput korvattiin uudemmilla.
– Niin suuria sankaritekoja Verna ei tehnyt, että hänet muistettaisiin sen vuoksi. Verna edustaa, ainakin talkooporukalle, suomalaisten naisten joukkoa, joka oli valmis riskeeraamaan henkensä muiden puolesta, Ville Kaarnakari kertoo perusteistaan.
Sotatrillereistään tunnettu Kaarnakari on nimennyt yhden kirjoistaan Operaatio Vernaksi, mutta teos ei kuitenkaan kerro Verna Eriksonista. Tuorein kirja Operaatio Kagaali sen sijaan kuvaa vuoden 1918 tapahtumia, osin kuvitteellisina.
– Traagiseksi tarinan tekee Vernan aikainen poismeno; hänellä ei ollut tilaisuutta nähdä itsenäisen Suomen kehittymistä, Kaarnakari miettii.
- Verna Eriksonin hauta sijaitsee Hietaniemen hautausmaan korttelissa 12, rivi 6.
Lue myös: Mannerheim ohjasi miehen ravintolan sivupöytään – ”Sinulle on varattu eräs erittäin tärkeä tehtävä”
Kommentoi Facebookissa