JÄÄKIEKKO Suomen alle 20-vuotiaiden miesten jääkiekkomaajoukkue ei onnistunut saavuttamaan lohkovoittoa MM-turnauksessa. Yhdysvallat voitti Nuoret Leijonat uudenvuodenaattona Kanadan Monctonissa varsin tylyin lukemin 6-2.
Avauserässä Suomi oli helisemässä amerikkalaisten kovassa kyydissä. Eräänlainen ihme oli, että tilanne oli tauolla 1-1 Joakim Kemellin komean laukauksen upottua sisään ylivoimalla.
Toisessa erässä Yhdysvallat siirtyi jo 4-1 -johtoon. Erän lopulla Lenni Hämeenaho kavensi 2-4:een ja toi suomalaisille pientä toivoa.
Kolmannessa erässä Yhdysvallat takoi vielä kaksi maalia. Suomi ei saanut kunnon painetta aikaiseksi oikeastaan missään vaiheessa.
Suomen maalilla pelannut Aku Koskenvuo ei vakuuttanut. Kaksi Yhdysvaltain maalia meni selkeästi hänen piikkiinsä.
Yhdysvaltain parhaaksi pelaajaksi valittiin St. Louis Bluesin viime kesän ykkösvaraus Jimmy Snuggerud. Hän teki maalin ja syötti kaksi.
Yhdysvallat oli aiemmissa peleissään esiintynyt ailahtelevasti, mutta Suomea vastaan joukkue pelasi kovalla tasolla. Yksilötaito korostui, mutta joukkueenakin amerikkalaiset veivät Suomea välillä kuin pässiä narussa.
USA-ottelu olikin suomalaisille hyvä herätys MM-turnauksen huippumaiden todellisesta tasosta. Samalla tuli selväksi, että Nuorten Leijonien on venyttävä äärimmilleen, jos mitalikin aiotaan kisoissa ottaa.
– Tänään jenkkipoika oli meitä parempi, ei sitä käy kiistäminen. Heidän nopeustaitavuutensa, kamppailuvoimansa ja mailakovuutensa, niistä me vähän jäimme. USA näytti, mikä tämän turnauksen taso on. Pelin vaade voittamiseen on äärimmäisen kova, kommentoi Suomen päävalmentaja Tomi Lämsä Leijonat.fi-sivuilla.
Suomi sijoittui lohkossaan toiseksi. Puolivälieräottelussa maanantaina Nuoret Leijonat kohtaa Ruotsin. Ottelu alkaa jo kello 18 Suomen aikaa.
– Palautuminen on tärkeää, koska pelin taso tulee olemaan tämä. Jatkossa kaikki vastustajat ovat tällä tasolla. On uskottava itseemme ja siihen, että pystymme ja osaamme. Tässä vaiheessa ei kannata jäädä tähän tulokseen kiinni, Lämsä korosti.
Yhdysvallat pelaa maanantaina puolivälieräottelun Saksaa vastaan. Muut puolivälieräottelut ovat Kanada-Slovakia ja Tshekki-Sveitsi.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Loistava suomalainen urheiluvuosi takana – tässä tähtihetket
Kommentoi Facebookissa